1. yle.fi
  2. Uutiset

Erkka Mikkonen: Armeijan ja laivaston lisäksi Venäjä on saanut uusia liittolaisia “tulipallon tavoin iskevistä ihmeaseista”

Venäjän johto voi pönkittää asemaansa vain sotilasmahdilla, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen blogissaan.

Venäjä
Erkka Mikkonen
Karoliina Simoinen / Yle

MOSKOVA Venäjän armeija lennätti meidät elokuussa Moskovasta 1 200 kilometrin päähän Astrahanin alueelle. Aavikon keskellä, lähellä Kazakstanin rajaa toimittajille esiteltiin maan ilmatorjuntajärjestelmien tehokkuutta.

Kirkas aurinko häikäisi silmiä. Kaukana taivaalla saattoi silloin tällöin nähdä pöllähdyksen, kun ohjus osui ilmaan laukaistuun maaliin.

Reilu puoli tuntia kestäneen näytöksen jälkeen sitä johtanut kenraalimajuri vakuutti kaiken onnistuneen täydellisesti: Jokainen ohjus oli tuhonnut maalinsa.

Sitten meidät kiidätettiin pölyävää tietä pitkin takaisin sotilaslentokentälle odottamaan paluuta Moskovaan. Viimeisin miehistön jäsenistä painoi huulensa vasten koneen keulaa ennen kuin nousi sen sisään.

Venäjän suurvaltapyrkimykset nojaavat siihen, kuinka vahvana sotilaallisena toimijana se nähdään maailmassa.

Sotilaallisen voiman esitteleminen on Venäjällä äärimmäisen tärkeää.

Venäjän johto tavoittelee maalleen kansainvälisesti tunnustettua suurvalta-asemaa. Venäjän osuus maailmantaloudessa on kuitenkin alle kaksi prosenttia – ja se supistuu yhä.

Siksi Venäjän suurvaltapyrkimykset nojaavat pelkästään siihen, kuinka vahvana sotilaallisena toimijana se nähdään maailmassa. Venäjä onkin viimeisen vuosikymmenen aikana kehittänyt aseistustaan merkittävästi.

Suomen puolustusministeriön viime vuonna julkaiseman Voiman Venäjä -raportin (siirryt toiseen palveluun) mukaan maa on onnistunut tavoitteessaan nykyaikaistaa sotavoimiaan varsin hyvin sen talouskasvun hiipumisesta huolimatta. Nykyaikaisen aseistuksen osuus on suuri juuri ilma- ja avaruuspuolustuksessa.

Venäjän sotilasmenojen suhteellinen osuus maan budjetissa laskee nyt hieman (siirryt toiseen palveluun) muun muassa koronaepidemiasta johtuvien tukitoimien vuoksi. Yhtä kaikki varusteluun käytettävät kulut pysyvät yhä kansainvälisesti tarkasteltuna suurina, vaikka ne jäävät kymmenykseen Yhdysvaltojen käyttämästä summasta.

Toteutuneiden asehankkeiden lisäksi ratkaisevia ovat mielikuvat.

Kaksi vuotta sitten presidentti Vladimir Putin kohautti maailmaa uhoamalla Venäjän ”voittamattomista ihmeaseista”, kuten “tulipallon tavoin iskevästä” Avangard-ohjuksesta ja muista hypersoonisista eli moninkertaisella äänennopeudella lentävistä taistelukärjistä. Väitteittensä tueksi Putin esitteli videografiikoita.

Tämänkin jälkeen Venäjä on hehkuttanut säännöllisesti käänteentekeviä asejärjestelmiään, viimeksi lokakuun alussa Putinin syntymäpäivänä. Silloin maan asevoimat julkaisi videon (siirryt toiseen palveluun), jossa Venäjän väitetään testanneen onnistuneesti Tsirkoniksi nimeämäänsä hypersoonista meritorjuntaohjusta.

Monet uskovat Venäjän asepullistelussa olevan paljon ilmaa, mutta se kuuluu pelin henkeen.

Kuten professori Hiski Haukkala huomauttaa hiljattain ilmestyneessä Suuren pelin paluu -kirjassaan Venäjän sotilasopissa informaation käyttö saa jatkuvasti lisää painoarvoa välineenä, jolla vaikutetaan vastustajan tilannekuvaan ja päätöksentekoon, mutta myös koko yhteiskuntaan.

Jo pelkällä väitetyllä sotilaallisella ylivoimalla Venäjä pystyy raivaamaan itselleen vapaammat kädet toimia kansainvälisesti haluamallaan tavalla.

Sotilasmahdin korostaminen on Venäjän johdolle vähintään yhtä tärkeää myös sisäisesti.

Neuvostoliiton voittoa toisessa maailmansodassa juhlitaan vuosi vuodelta yhä näyttävämmin, eikä sodan muistelu rajoitu vain merkkipäiviin.

Neuvostoaikana nimettyjen sankarikaupunkien rinnalle on luotu “sotakunnian kaupungin” arvonimi, joka on vuodesta 2007 alkaen myönnetty 45 kaupungille. Muutama vuosi sitten otettiin käyttöön myös erillinen, sotaurhoollisuutta korostava kunnianimi. Sen on saanut jo vähintään yli sata toisessa maailmansodassa kunnostautunutta asutuskeskusta.

Venäjällä onkin pystytetty viime vuosina tiuhaan sotamuistomerkkejä.

Samalla mustaoranssista Yrjön nauhasta ja muusta sotilasylpeyttä korostavasta symboliikasta on tullut vakiokuvastoa kaikkialla venäläisten arjessa.

Siihen törmää yhtenään niin kaupunkitilassa kuin Kremliä lähellä olevassa mediassa.

Valtiovalta pyrkii määrätietoisesti rakentamaan sodan ja sotilasvoiman ihannoinnista kansakunnan tärkeintä ideologista pohjaa.

Siksi myös Venäjän pikavauhtia uudistettuun perustuslakiin lisättiin maininta siitä, kuinka valtio vaalii isänmaan puolustajien muistoa, eikä kansan urotyön vähättelyä suvaita.

Toimet asevoimien arvostuksen pönkittämiseksi näyttävät onnistuneen.

Riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen syyskuussa julkaistun kyselyn mukaan (siirryt toiseen palveluun)venäläiset luottavat yhteiskunnallisista tahoista eniten armeijaan. Sitä seuraavat presidentti ja turvallisuuspalvelut.

Sotilasvoiman arvostus on vahvaa myös mitattaessa kansalaisten luottamusta yksittäisiin vallanpitäjiin.

Pian kymmenettä vuotta puolustusministerinä työskentelevä armeijakenraali Sergei Šoigu pitää pintansa luottamuskyselyssä (siirryt toiseen palveluun) sijoittumalla siinä toiseksi asevoimien ylipäällikkönä toimivan presidentti Putinin jälkeen.

Tsaari Aleksanteri III:n kerrotaan mieltyneenalun perin hänen sotaministerinsä lausumaan ajatukseen. Sen mukaan Venäjällä on vain kaksi liittolaista: sen armeija ja laivasto.

1800-luvun lopulla Venäjän keisarikunnassa esitetty lause on tullut jälleen ajankohtaiseksi.

Tosin nyt maa- ja merivoimien lisäksi venäläiset luottavat myös ilma- ja avaruusvoimiinsa ja niiden moninkertaisella äänennopeudella lentäviin ohjuksiin.

Erkka Mikkonen

Kirjoittaja on Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja. Hän kommentoi tässä blogissa naapurimaan ajankohtaisia asioita ja korostaa, että Venäjää ja venäläisiä ei pidä sekoittaa keskenään.

Aiheesta voi keskustella 24.10. klo 23.00 asti.

Lue seuraavaksi