1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pieksämäki

Poliisipartiot saavat pitää tukikohtansa jatkossakin Pieksämäellä

Ehdotuksena oli, että poliisipartioiden toiminta siirrettäisiin Varkauteen

Pieksämäki
Poliisin hihamerkki
Timo Nykyri / Yle

Pieksämäen kenttähenkilöstön virkapaikkoja ei aiota siirtää Varkauteen.

Kuitenkin Pieksämäen poliisiaseman lupapalveluissa siirrytään neljästä päivästä kahteen palvelupäivään viikossa vuodesta 2022 eteenpäin.

Aiemmin Pieksämäen poliisipartioiden toimintaa harkittiin sijoitettavaksi Pieksämäeltä Varkauteen Itä-Suomen poliisilaitoksen strategiatyöryhmän toimintaohjelmassa (siirryt toiseen palveluun).

Pieksämäen Poliisiyhdistyksen puheenjohtaja Mika Kilpeläinen toteaa, että tieto tukikohdan säilymisestä oli heille helpotus.

Kilpeläisen mukaan poliisin paikallaololle on Pieksämäellä edelleen tarvetta.

– Vaikka väkimäärä on laskenut, niin rikoslakirikokset on pysynyt samassa määrin. Se on tietysti huolestuttavaa, mutta estävällä toiminnalla pyritään puuttumaan siihenkin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi