1. yle.fi
  2. Uutiset

Magnus Enckell maalasi alastomia miehiä ja merta, mutta uusi näyttely paljastaa kultakauden taiteilijasta tuntemattomiakin puolia

Magnus Enckell oli Suomen taiteen kultakauden keskeisiä taiteilijoita. Hänen teoksistaan koottu suurnäyttely on esillä Ateneumissa.

Magnus Enckell
Magnus Enckell:  Heräävä fauni
Nuori alaston miesmalli on Magnus Enckellin piirustusten ja maalausten toistuva aihe. Teos Heräävä fauni on vuodelta 1914. Jenni Nurminen / Kansallisgalleria

Magnus Enckellin (1870–1925) tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Poika ja pääkallo, Heräävä fauni ja Poikia rannalla.

Ateneumin taidemuseon uutuusnäyttely kuitenkin muistuttaa, että taiteilijan tuotanto on valtavan laaja.

– Se on huikea. Haluamme näyttää, miten monipuolinen taiteilija Enckell oli, taidemuseon johtaja, näyttelyn kuraattori Marja Sakari sanoo.

Magnus Enckell:  Poika ja pääkallo
Taiteilijan mytologiset ja uskonnolliset aiheet, sekä arvoitukselliset poikakuvat herättivät aikoinaan sekä kauhistusta että ihastusta.Yehia Eweis / Kansallisgalleria

Magnus Enckellin taiteen koosteessa on esillä useita ennestään tuntemattomia teoksia. Tauluja on Ateneumista, muista kokoelmista ja museoista sekä yksityishenkilöiltä.

Näyttely esittelee hänen tuotantoaan viideltä eri vuosikymmeneltä.

Magnus Enckell: Omakuva
Magnus Enckellin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria

Nuoruuden töissä värit ovat tummanpuhuvia: mustaa, harmaan eri sävyjä ja ruskeaa. Tyyli muuttui myöhemmin. Tauluihin tuli valo, lämpö ja ilo.

–Tauluissa on melankoliaa, mutta myös värikylläisyyttä ja elämäniloa, Marja Sakari kertoo.

Tuotantoon kuuluu muotokuvia, maisemia, fantasioita, uskonnollisia aiheita, asetelmia ja henkilökuvia. Magnus Enckell oli suomalaisen symbolismin johtohahmoja.

Magnus Enckell: Seinen rantaa
Kuvataiteen lisäksi Enckellille olivat läheisiä kirjallisuus, musiikki ja teatteri. Seinen rantaa on maalattu vuonna 1912.Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria

Taiteilija oli monella tapaa vastakohtien ihminen.

– Hän oli suosittu seuramies, joka myös nautti kotioloista.

– Tärkeitä tekijöitä hänen urallaan olivat kansainvälisyys, uskonnollisuus ja laaja sivistyneisyys, Marja Sakari toteaa.

Samanaikaisesti taiteilija oli vetäytyvä haaveilija, joka viihtyi yksin.

Homoseksuaalisuudesta ei puhuttu

Magnus Enckellin homoseksuaalisuus oli pitkään aihe, josta vaiettiin. Marja Sakari muistuttaa, että homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin rikoslaista vasta vuonna 1971.

Taiteessaan Enckellin oli mahdollista kuvata aistillisuutta ja seksuaalisuutta.

– Hänen teoksissaan on paljon miehiä, ja mytologiset aiheet kuvaavat usein mieshenkilöitä.

– Seksuaalinen suuntautuminen on ollut salaperäinen ja salaperäisyyden myyttiä luova tekijä.

Magnus Enckell: Koivumetsää
Taiteilijan maalaus Koivumetsää (1919) kuuluu Ateneumin omiin kokoelmiin.Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria

Enckellin teoksista välittyy myös taiteilijan läheinen luontosuhde ja kiintymys mereen. Hän purjehti Suursaaren ja Porkkalan vesillä. Tauluihin hän maalasi rannalla leikkiviä poikia, satamia ja veneitä.

Taiteilija taltioi tunnelmia myös ulkomaanmatkoiltaan kuten Pariisista Seinen rannalta sekä italialaisesta rannikkokaupungista San Remosta.

– Hän rakasti vettä ja etenkin merta. Jos ajatellaan muita suomalaisia taiteilijoita, niin heille on ollut tärkeää maalata järvimaisemia, mutta Enckell on nimenomaan kiinnostunut merestä, Ateneumin johtaja toteaa.

Magnus Enckell: Poika ja purje
Ateneumissa on esillä maalausten lisäksi valokuvia, luonnoskirjoja ja piirustuksia. Kuvassa maalaus Poika ja purje (1902)Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria
Magnus Enckell: Poikia rannalla
Poikia rannalla (1910) on yksi taiteilijan tunnetuimmista teoksista.Stella Ojala / Amos Rex

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa suomalaisen taiteen arvostus nousi ja sai kansainvälistä näkyvyyttä. Magnus Enckell oli yksi taiteen kultakaudeksi nimetyn ajanjakson taiteilijoista.

Marja Sakari muistuttaa, että häntä pidettiin Albert Edelfeltin manttelinperijänä, vaikka yhtä kuuluisaa taiteilijaa hänestä ei tullut.

Ateneumin näyttelyn myötä ympyrä sulkeutuu. Magnus Enckellin elinaikana hänen viimeinen Suomen näyttelynsä oli juuri Ateneumissa. Pian sen jälkeen hän kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1925.

Magnus Enckell: Kuoleva Adonis
Magnus Enckellin teos Kuoleva Adonis on vuodelta 1915.Matias Uusikylä / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö

Magnus Enckellin taidetta esittelevä näyttely on esillä Ateneumissa 23.10.2020–14.2.2021.

Lue seuraavaksi