1. yle.fi
  2. Uutiset

SVT kertoo, että kurdihallinto aloittaa pian oikeudenkäynnit ulkomaisia Isis-naisia vastaan – Suomen ulkoministeriö: oikeudenkäynnit koskevat kaikkia kansalaisuuksia

Oikeudenkäynnit alkavat SVT:n tiedon mukaan jo tammi-helmikuussa.

al-Holin leiri
Suomalaisia naisia al-Holin leirillä.
Suomalaisia naisia al-Holin leirillä tammikuussa 2020.Antti Kuronen / Yle

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo (siirryt toiseen palveluun), että Ruotsin ulkoministeriön edustajat ovat viime päivinä neuvotelleet Koillis-Syyriassa aluetta hallitsevien kurdien kanssa ruotsalaisten Isis-naisten kohtalosta. Ääri-islamilaiseen Isis-järjestöön kuuluneet naiset ovat vangittuna kurdien ylläpitämällä al-Holin leirillä ja kurdihallinto haluaa aloittaa oikeusprosessin heitä vastaan.

– Itse asiassa oikeusprosessit ovat jo alkaneet. Kesän aikana on tarkasteltu lähemmin jokaista tapausta. Tammikuussa tai helmikuussa 2021 on realistista, että naisia vastaan aloitetaan oikeudenkäynnit, sanoi Shiyar Ali, kurdien itsehallinnon edustaja Ruotsissa, joka on ollut Koillis-Syyriassa Ruotsin ulkoministeriön työntekijöiden kanssa.

Matkan aikana on myös neuvoteltu naisten lasten kohtalosta. Alin mukaan pienille lapsille täytyy rakentaa hoitokeskus, jossa lapset voivat myös käydä koulua oikeusprosessin aikana.

Aiemmin kurdihallinto on vaatinut länsimaita kotiuttamaan kansalaisensa Syyriasta. Koska harvat maat ovat siihen suostuneet, kurdihallinto on ehdottanut kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamista.

Lapsia al-Holin leirillä.
Lapsia al-Holin leirillä.Antti Kuronen / Yle

Kun sekään ei ole ottanut tulta, kurdihallinto kertoi jo viime talvena valmistelevansa oikeusprosesseja paikan päällä, kurdien tuomioistuimissa.

Yle uutisoi 25. tammikuuta, että kurdihallinnon ulkosuhteista vastaava Abdulkarim Omar kertoi suunnitelmien etenevän nopeasti. Omarin mukaan oikeudenkäynnit toteutettaisiin yhteistyössä syytettyjen lähtömaiden kanssa.

– Haluamme alkaa nostaa syytteitä jo kahden kuukauden kuluttua, Abdulkarim Omar sanoi viime tammikuussa.

Ulkoministeriö: uutta on aikataulu

Suomen ulkoministeriön mukaan SVT:n uutisessa on uutta vain lähinnä väite aikataulusta.

– Erilaisia aikataulusuunnitelmia on esitetty myös aiemmin. Käytännössä ne eivät ole toistaiseksi edenneet, sanoo yksikönpäällikkö Anu Pulkkinen ulkoministeriöstä.

Kurdien suunnitelmat oikeudenkäynneistä ovat ulkoministeriön tiedossa ja oikeudenkäynnit koskevat kaikkia kansalaisuuksia, siis myös suomalaisia.

Kurdien ylläpitämällä al-Holin leirillä on kolmisenkymmentä suomalaista: alle kymmenen äitiä ja parikymmentä lasta.

Lue myös:

Yle Syyriassa: Al-Holin naisista vain yksi ei halua palata Suomeen

Suomalainen Minna al-Holin leirillä: "Menen mieluummin sharia-valtioon kuin Suomeen" – Muut naiset toivovat paluuta kotimaahan

Lue seuraavaksi