1. yle.fi
  2. Uutiset

Sähkölasku kallistuu Kainuussa – Kajave nostaa siirtohintoja joulukuussa keskimäärin seitsemän prosenttia

Kajave Oy perustelee hintojen nostoa sähköverkon ylläpito- ja huoltotarpeilla sekä säävarmuusvelvoitteen täyttämiseen tarvittavien investointien toteuttamisella.

sähkönsiirto
Sähköverkko ylittää maantien.
Sähkö kulkee Kainuussa jatkossakin pitkälti ilmajohdoissa, mutta maakaapelointia lisätään jatkuvasti. Kuvituskuva.Petteri Bülow / Yle

Sähköverkkoyhtiö Kajave nostaa sähkön siirtohintoja Kainuussa joulukuun alussa. Hinnat nousevat keskimäärin seitsemän prosenttia.

Esimerkiksi kerrostaloasunnossa, jonka vuosikulutus on 2 000 kilowattituntia, korotus on 2,60 euroa kuukaudessa. Rivi- tai omakotitalossa, jonka vuosikulutus on 5 000 kilowattituntia, muutos tarkoittaa 4,90 euron korotusta kuukaudessa. Omakotitalossa, jonka vuosikulutus on 18 000 kilowattituntia, lisälaskua kertyy 9,60 euroa kuukaudessa.

Yhtiö perustelee hintojen nostoa sähköverkon ylläpito- ja huoltotarpeilla sekä säävarmuusvelvoitteen täyttämiseen tarvittavien investointien toteuttamisella vuoteen 2036 mennessä.

– Se on valtavan iso ponnistus. Investointeihin menee joka vuosi kymmeniä miljoonia euroja, ja ne painottuvat lähivuosille, jotta säävarmempi sähköverkko kattaisi mahdollisimman pian suurimman osan käyttöpaikoista, sanoo Kajave Oy:n toimitusjohtaja Heikki Juntunen.

Tällä hetkellä Kajaven keskijänniteverkosta noin 10 prosenttia on niin sanottua säävarmaa maakaapeliverkkoa. Kaapelointityöt on saatu viimeisten vuosien aikana valmiiksi kaupunkien ja kuntakeskusten taajama-alueilla. Tähtäimenä on, että keskijänniteverkosta reilut 30 prosenttia on kaapeloitu määräaikaan mennessä.

– Tämä kesä oli ensimmäinen, kun rupesimme lisäämään merkittävästi maaseudun runkoyhteyksien maakaapelointia. Lisäksi tulemme kaapeloimaan alueita, missä sääriski on erityisen suuri. Tyypillinen kohde on esimerkiksi Oulujärven ympäristö, missä tänäkin kesänä paha myrsky kaatoi puita.

Harvaan asutulla maaseudulla ja mökkialueella on Juntusen mukaan järkevää ylläpitää myös ilmajohtoja sisältävää verkkoa, joten kaikkea ei tulla kaapeloimaan.

Kajave kunnostaa ja ylläpitää laajaa sähköverkkoa. Jakeluverkossa on noin 59 000 asiakasta, ja sähköjohtoa on pienjänniteverkko huomioiden yhteensä 13 500 kilometriä. Juntunen laskee, että käytännössä harvaan asutulla alueella sähköverkkoa on 229 metriä yhtä sähkönkäyttöpaikkaa kohti, kun sen keskiarvo Suomessa on 113 metriä.

– Ymmärrän asiakkaan harmituksen jatkuvasti nousevista hinnoista, mutta ainoa syy on se, että verkkoa pistetään koko ajan merkittävästi parempaan kuntoon ja se maksaa. Se on ollut koko ajan myös yhteiskunnan tahto, johon meitä velvoitetaan laissa, Juntunen sanoo.

Kajaven asiakkaat saavat ilmoituksen hintamuutoksesta postitse ensi viikolla. Edellisen kerran Kajave nosti sähkön siirtohintoja viime vuoden marraskuussa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi