1. yle.fi
  2. Uutiset

Rikoskomisariota syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta: Syyttäjän mukaan usea rikosjuttu ehti vanheta 

Syyttäjän mukaan rikosjuttuja vanheni, koska niitä ei tutkittu ajoissa.

Virkavelvollisuus
Poliisiauto
Kuvituskuva. Timo Nykyri / Yle

Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisariota syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan rikoskomisariota epäillään siitä, että hän on laiminlyönyt toistuvasti toimittaa esitutkintaa tai selvityksiä ilman aiheetonta viivytystä.

Tästä syystä useita rikosjuttuja on ehtinyt vanhentua.

Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli asiaa torstaina.

Syyttäjän mukaan teko ei ole kokonaisuutena ollut vähäinen. Syyttäjä nostaa esille yhdeksän tapausta vuosilta 2015–2018.

Mukana on esimerkiksi kaksi luvatonta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamista, joiden tutkinta on vanhentunut.

Esimerkiksi tietomurtotapaus oli siirtynyt rikoskomisariolle loppuvuodesta 2014, mutta asia vanheni vuoden päästä.

Rikoskomisariosta oli tehty myös kanteluja.

Rikoskomisario on kiistänyt syytteen ja vedonnut esimerkiksi työmääräänsä. Rikoskomisarion mukaan hän pyrki keskittymään vakaviin rikoksiin ja olemaan perusteellinen työssään.

Vaihtoehtoisesti rikoskomisariota syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lue seuraavaksi