1. yle.fi
  2. Uutiset

Polttopuukauppa käy Kainuussa nyt kuumana – kuuntele klapikauppiaan vinkit: märkä puu sihisee uunissa kuin kissa

Tänä päivänä asiakkaat ovat aikaisempaa tarkempia esimerkiksi puun mitassa ja laadussa.

polttopuu
Takassa tuli
Lähestyvä talvi on kiihdyttänyt polttopuukauppaa hiljaisemman syksyn jälkeen. Kuvituskuva.Pasi Takkunen / Yle

Jos tulevana talvena pakkanen paukkuu, polttopuukauppa käy kuin kuumille kiville.

Kajaanin Jormualla asuvalla Matti Korhosella on 30 vuoden kokemus klapikaupasta. Viimeiset viisi vuotta hänen valmistamansa polttopuut ovat saaneet viimeisen silauksen kuivaamossa.

Kuivaamon käyttöönotto on muuttanut klapien valmistusta oleellisesti, Korhonen kertoo.

– Sillä on keskeinen merkitys, koska tuore puu saadaan kuivattua todella kuivaksi 4–5 päivässä. Ihmiset eivät tarvitse mitään sytytysnesteitä tai muita, vaan se on erittäin hyvä lämmitysmuotona.

Korhosen mukaan asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset ovat vuosien saatossa jonkin verran muuttuneet. Tänä päivänä asiakkaat ovat aikaisempaa tarkempia esimerkiksi puun mitassa ja laadussa.

– Puut eivät saa olla homeisia eivätkä märkiäkään. Olen kuullut, että puuta on myyty kuivana, mutta se sihisee kuin kissa, kun se laitetaan uuniin. Silloin puut ovat kosteita eikä niissä ole samanlainen lämpöarvo kuin kuivassa puussa, Korhonen kertoo.

Kuuntele alta kokeneen klapikauppiaan haastattelu tämän hetkisestä tilanteesta:

Kajaanin Jormualla asuvalla Matti Korhosella on 30 vuoden kokemus klapikaupasta. Arto Loukasmäki haastattelee.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi