1. yle.fi
  2. Uutiset

Nigerian presidentti varoitti puheessaan protestoijia, mutta ei maininnut sanallakaan mielenosoittajajoukkoon avatusta tulesta

Esimerkiksi Yhdysvallat on tuominnut Nigerian tapahtumat, joissa kerrotaan kuolleen ainakin 56 henkilöä.

Nigeria
Rakennus paloi satama-alueella Lagosissa 20. lokakuuta.
Rakennus paloi satama-alueella Lagosissa 20. lokakuuta.AFP / Lehtikuva

Länsiafrikkalaisen Nigerian presidentti Muhammadu Buhari varoitti kansakunnalle pitämässään puheessa protestoijia ”horjuttamasta kansallista turvallisuutta”.

Kyseessä oli Buharin ensimmäinen julkinen ulostulo sen jälkeen, kun maan turvallisuusjoukkojen kerrottiin avanneen tiistaina tulen Lagosissa rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan.

Presidentti kehotti protestoijia lopettamaan mielenosoitukset ja tekemään yhteistyötä maan hallinnon kanssa. Hän korosti, ettei kansallisen turvallisuuden horjuttamista sekä lakien rikkomista ”suvaita minkäänlaisissa olosuhteissa.”

Buhari ei maininnut puheessaan tiistain verisiä tapahtumia, jotka on tuomittu kansainvälisesti. Yhdysvallat, Afrikan Unioni, EU ja Britannia ovat syyttäneet Nigeriaa liiallisista voimatoimista mielenosoittajia vastaan.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo vaati välitöntä tutkimusta turvallisuusjoukkojen voimankäytöstä. Lisäksi Pompeon mielestä asianosaiset on saatettava vastuuseen Nigerian lakien mukaan.

– Oikeus kokoontua rauhanomaisiin mielenosoituksiin ja sananvapaus ovat olennaisia ihmisoikeuksia sekä demokratian perusperiaatteita, Pompeo sanoi.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön korkean tason delegaatio tapasi torstaina Nigerian varapresidentin Yemi Osinbajon maan pääkaupungissa Abujassa. Tapaaminen oli suunniteltu jo kauan aikaa sitten. Delegaatioon kuuluva Morgan Ortagus oli tapaamisen yhteydessä toistanut Pompeon viestin.

"Ampumispaikalta sammutettiin valot ja poistettiin valvontakamerat"

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Nigerian turvallisuusjoukot ja poliisi ampuivat tiistaina 12 aseetonta mielenosoittajaa. Nigerian armeija on kiistänyt väitteet.

YK ja Yhdysvallat kertoivat, että protestoijien ampuminen tallentui videolle ja kuviin, joita on julkaistu netissä.

YK:n ihmisoikeusasioiden korkea edustaja Michelle Bachelet kertoi, että protestoijien ampuminen vaikutti harkitulta ja koordinoidulta. Bachelet viittasi saamiinsa tietoihin, joiden mukaan surmapaikalta oli sammutettu valot sekä poistettu valvontakamerat ennen ammuskelua, kirjoittaa al-Jazeera -uutiskanava (siirryt toiseen palveluun).

Levottomuudet jatkuivat torstaina Lagosissa siitä huolimatta, että kaupunkiin on määrätty ympärivuorokautinen ulkonaliikkumiskielto. Uutistoimisto AFP:n mukaan Lagosissa muun muassa ryösteltiin kauppoja ja sytytettiin useita rakennuksia tuleen.

Protestit saivat alkunsa kaksi viikkoa sitten videosta, jossa poliisin ryöstelynvastainen erikoisjoukko SARS käy miehen kimppuun ja pahoinpitelee hänet.

SARS-joukko-osastoa on jo pitkään syytetty ryöstelystä ja kovista otteista.

Nigerian hallitus taipui mielenosoittajien tahtoon ja lupasi lopettaa SARS-joukot. Se lupasi myös perustaa riippumattoman komission tutkimaan SARS:in väärinkäytöksiä.

Ainakin 56 ihmisen on kerrottu saaneen surmansa sitten protestien alkamisen. Nigerian viranomaisten mukaan rikolliset ovat kaapanneet mielenosoitukset synnyttääkseen kaaosta.

Lisää aiheesta:

Levottomuudet Nigeriassa jatkuvat ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta

Nigeriassa poliisiväkivallan vastaiset mellakat yltyvät – 14 miljoonan asukkaan kaupunkiin ulkonaliikkumiskielto

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi