1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotka

Kotkan testausasema on yhä ilman kuntoutujia – Kymsote käyttänyt tähän asti omia laitteita

Kymsote ei poissulje vaihtoehtoa, että se käyttäisi tulevaisuudessa kuntoutuksessa Kotkan kuntotestausasemaa.

Kotkan testausaseman asiakkaat ovat etupäässä urheilijoita. Arkistokuva. Kuva: Tiina Karppi / Yle

Kuntoutuspotilaat eivät ole vieläkään löytäneet Kotkan uudelle kuntotestausasemalle. Testattavia on ollut vuoden aikana noin 260, joista vain yksi prosentti on ollut kuntoutujia. Suurin osa aseman asiakkaista on urheilijoita.

Kotkan kaupungin omistamalle testausasemalle on jo pitkään toivottu lisää kuntoutujia Kymsotelta.

Lue lisää: Kotkan kuntotestausaseman käyttäjiksi toivotaan lisää kuntoutujia – toiminta täyttänyt tähänastiset tavoitteet (siirryt toiseen palveluun)

Kymsote käyttää omia laitteita

Kymsoten kuntoutuspalvelujen ylihoitaja Katri Idström kertoo, että vielä virallista yhteydenottoa testausasemalta ei ole tullut.

Kymsote ei poissulje vaihtoehtoa, etteikö tulevaisuudessa Kotkan testausasemaa käytettäisi kuntoutuspotilaiden hoidossa.

– Toimintaamme ohjaa aina tutkittu tieto ja kenties, jos terapeuttimme arvioivat asiakkaidemme hyötyvän Karhuvuoren urheilutalon testauslaitteistosta enemmän kuin omista laitteistoistamme, voi asia tulla ajankohtaiseksi, Idström kertoo.

Tällä hetkellä Kymsote ei ole käyttänyt testausasemaa kuntoutustoimintaan, koska vastaavaan potilaiden kuntouttamiseen siltä löytyy omat laitteet. Karhuvuoressa sijaitsevan testausaseman vähäistä käyttöä perustellaan myös sen syrjäisellä sijainnilla.

– Sijainti on yksi tärkeä tekijä, miksi laitteisto ei ole ollut meillä käytössä. Toisaalta tällaisen kiinteän laitteiston käyttö vaatii sen, että asiakkaat pystyvät saapumaan sen luo, jolloin se rajoittaa käyttäjiä, Idström kertoo.

Kuntotestausasemalla pystytään testaamaan esimerkiksi tasapainoa, voimaa ja nopeutta sekä mittaamaan kehonkoostumusta.

Testausasema otettiin käyttöön alkuvuodesta 2019. Se maksaa kaupungille noin 100 000 euroa vuodessa.

Lue lisää: Kaupunki ryhtyi testaamaan asukkaidensa kuntoa: "Haluamme motivoida heitä liikkumaan"