1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tuhohyönteisten aiheuttamat metsätuhot

Kirjanpainajatuhon riski kasvaa kesäksi, jos tuuli kaataa paljon puita talvella

Kirjanpainajakuoriainen ja lahoava puu kuuluvat metsän arkipäivään. Tuhoriski eläville kuusille niistä voi tulla, jos molempia on yhtä aikaa kovin runsaasti.

Tuhohyönteisten aiheuttamat metsätuhot
Kirjanpainajatoukkia ja jälkiä kuusen rungossa
Tällaista jälkeä kirjanpainajan toukat tekevät kuusen kuoren alla.Kare Lehtonen/Yle

Metsissä voi muhia isokin hyönteistuhoriski, jos ensi talvena tuuli kaataa paljon puita.

Kirjanpainajakuoriaisen kannat ovat tänä vuonna olleet kasvamaan päin. Laji on ollut runsaimmillaan Uudellamaalla.

Pirkanmaalla ei ole Luonnonvarakeskuksen, Suomen metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistysten seurannassa päästy tänä vuonna riskirajalle, mutta varsin vilkkaasti kuoriaisia on silti liikkunut.

Yksittäiset tuulen kaatamat puut kannattaa jättää metsään luonnon monimuotoisuuden takia. Runsaat tuulenkaadot ovat kuitenkin hyvä lisääntymisalusta kuoriaisille. Aila-myrsky kaatoi paikoitellen paljon puuta, ainakin rannikolla.

Kesän aikaista 15 000 kirjanpainajan kertymää seurantapisteessä pidetään eräänlaisena riskirajana, joka kertoo, että alueella on runsas kanta. Silloin kirjanpainajat voivat levitä rungoista ympäristöön ja vahingoittaa elävää, tervettä kuusimetsää.

Ensi vuoden tilanne riippuukin talven säästä. Jos tuulenkaatoja tulee paljon, suuret määrät olisi paras korjata pois metsästä ajoissa.

Lue seuraavaksi