1. yle.fi
  2. Uutiset

Sisko Savonlahden kolumni: Maailma koronan jälkeen (tarjoiluehdotus)

Menneeseen ei ole paluuta – mietitään siis tulevaa, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

koronapandemia
Kirjailija Sisko Savonlahti
Retu Liikanen / Yle

#Korona (siirryt toiseen palveluun)’kriisin jälkeen paluuta menneeseen ei ole.

Näin twiittasi (siirryt toiseen palveluun) sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) huhtikuussa. Toteamus oli koronapandemian ensimmäisen aallon aikana aiheellinen. Ohisalon viesti meni perille. Suomalaiset alkoivat rajoittaa elämäänsä.

Olemme ”uuden edessä”, aivan niin kuin Suomen eturivin artistit keväällä hoilottivat siinä hirveässä balladissa, jota onneksi kuulee enää vain harvoin. 

Kun kirjoitan tätä, on lokakuun loppu ja ulkona pimenee. Maria Ohisalon twiitistä saattaa olla kulunut kuusi kuukautta, mutta media välittää edelleen dystooppista kuvaa tulevaisuudesta. Yhtenä päivänä minusta tuntuu siltä, että saan tartunnan, jos en välittömästi vedä maskia kasvoilleni, kun poistun kotoa. Toisena taas tulee sellainen olo, ettei koronaa saisi, vaikka ravaisi satojen ihmisten parinvaihtobileissä (siirryt toiseen palveluun) heppi tanassa mökistä toiseen.

Tiedän, että tämä on vaikeaa aikaa kaikille. Olemme ”uuden edessä”, aivan niin kuin Suomen eturivin artistit keväällä hoilottivat siinä hirveässä balladissa, jota onneksi kuulee enää vain harvoin.

Äsken, kun välttelin tämän kolumnin kirjoittamista, kävin lukemassa uutisia. Ensimmäinen asia, jonka näin, oli seuraava otsikko: ”Suomessa on todettu 222 uutta koronavirustartuntaa, työvoiman liikkuvuus romahti koronakriisin myötä, Puolassa ja Slovakiassa uudet tartuntaennätykset."

Mieleeni tuli sarjakuva, jossa Jaska Jokunen ja Ressu-koira istuvat laiturilla. Siinä Jaska sanoo Ressulle:

”Jonain päivänä me kaikki kuolemme.”

Ressu vastaa:

”Mutta on myös päiviä, joina emme kuole.”

Ressu-koiran asenne on ihailtava. Sen inspiroimana päätin hahmotella rinnakkaistodellisuuden, jossa pandemiasta seuraa jotain hyvää. Tältä se näyttää:

1. Vallankäyttäjät (muutkin kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistö (siirryt toiseen palveluun)) jaksavat muistuttaa meitä siitä, että selviämme tästä yhdessä. Kun naistenlehti tekee kansijutun (siirryt toiseen palveluun) pääministeri Sanna Marinista (sd.), toimittaja kyselee häneltä muustakin kuin hänen mahdollisesti joskus alkavasta uupumuksestaan. Artikkeli on niin kiinnostava, että ihmiset alkavat keskustella siitä, mitä pääministeri sanoi. Eivät siitä, mitä hänellä oli tai ei ollut yllään.

2. Tiina Jylhän ja Onni Sarmasteen nimet googlataan ennen kuin heidän kanssaan aletaan hieroa miljoonakauppoja maskeista tai mistään muustakaan.

3. Yhteiskunta näyttää, mihin se parhaimmillaan pystyy. Pandemian aiheuttamiin inhimillisiin tragedioihin reagoidaan ajoissa – nyt. Ketään ei jätetä yksin ja apua saa matalalla kynnyksellä, olipa poikkeusolojen seurauksena sitten taloushuolia, yksinäisyyttä, liiallista päihteiden käyttöä, ongelmapelaamista tai jotain muuta.

4. Tajuamme, miten tärkeää työtä hoitajat, siivoojat ja kaupan myyjät tekevät. Tyhjänpäiväinen hölinä ”sankareista” ja ”etulinjassa olevista” konkretisoituu paremmaksi palkaksi.

5. ”Vaikuttajia” ei kutsuta kameran eteen heti, kun mediassa tarvitaan esimerkkejä menestyneistä ihmisistä. Kun Yle alkaa näyttää uutta tv-sarjaa, jossa ratkotaan ihmisten työelämäpulmia yhdessä asiantuntijoiden ja yleisön kanssa, ei koronakriisin takia lomautetulle kokille jakele neuvoja bloggari ja yrittäjä, joka tienaa 14 000 euroa kuukaudessa. Ymmärrämme, ettei vastaus työelämän ongelmiin ole se, että jokainen opettelee brändäämään itsensä. (Tämä ei varsinaisesti liity pandemiaan, mutta seuraavaan kolumniini on vielä aikaa, ja haluan sanoa mielipiteeni tästä asiasta.)

Mitäs sellaisesta maailmasta sanoisitte? Menikö aivan absurdiksi haihatteluksi? No, tämä on minun kolumnini, ei teidän.

Sisko Savonlahti

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija, ei tulevaisuudentutkija.

Kolumnista voi keskustella 26.10. klo 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi