1. yle.fi
  2. Uutiset

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto voi koskea myös Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaita

Alustavan tiedon mukaan kymmenkunta keskussairaalan aikuispsykiatrian potilasta on saattanut joutua tietomurron uhriksi.

tieto- ja viestintärikokset
Miehen kädet kannettavalla tietokoneella.
Sairaanhoitopiiri tekee asiasta tietoturvaloukkausilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon perjantain aikana.Henrietta Hassinen / Yle

Psykoterapiakeskus Vastaamo on joutunut tietomurron ja kiristyksen uhriksi. Luottamuksellisia potilastietoja on myös jo julkaistu Tor-verkossa.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessaan, että piiri on hankkinut ostopalveluna psykoterapiapalveluja Vastaamolta ainakin vuodesta 2017 lähtien psykiatrian poliklinikan potilaille. Vastaamon mukaan vuotaneet tiedot koskevat asiakkuuksia ennen marraskuuta 2018.

Vastaamo on kertonut informoineensa asiakkaitaan tietomurrosta sähköpostitse. Kanta-Hämeen keskussairaalan psykiatrian potilaita, joille on hankittu tietomurtoa koskevana ajankohtana psykoterapiapalveluja Vastaamosta, selvitetään myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. Heihin tullaan olemaan yhteydessä henkilökohtaisesti mahdollisimman pian, kerrotaan tiedotteessa.

Alustavan tiedon mukaan kymmenkunta keskussairaalan aikuispsykiatrian potilasta on saattanut joutua tietomurron uhriksi.

Sairaanhoitopiiri tekee asiasta tietoturvaloukkausilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon perjantain aikana.

Tarvittaessa KHSHP:n potilasasiamies auttaa tarvittavien toimenpiteiden teossa rikoksen uhreiksi joutuneita potilaita.

Toimi näin jos olet joutunut tietomurron uhriksi

KHSHP suosittelee seuraavia yleisiä identiteettivarkauksien yhteydessä tehtäviä toimenpiteitä, jos potilas tietää jo joutuneensa tietovuodon uhriksi:

• Tee tarvittaessa luottokielto Asiakastieto Oy (siirryt toiseen palveluun):lle ja Bisnode Oy (siirryt toiseen palveluun):lle (maksullinen)

• Varmista osoitetietojesi oikeellisuus Väestörekisterikeskukselta, maistraatilta ja Postilta sekä oikaise tarvittaessa osoitetietosi.

• Mikäli identiteettivarkauden riski on kohdallasi korkea, voit tehdä tietojenluovutuskiellon Väestörekisterikeskukseen, maistraattiin ja Trafiin.

• Kerää todisteita (esimerkiksi tilausvahvistukset), ota tarvittaessa yhteyttä poliisiin ja tee rikosilmoitus.

Lue seuraavaksi