1. yle.fi
  2. Uutiset

Ilveksen kaatolupia myönnettiin Etelä-Savoon viime vuotta enemmän

Edellisenä metsästyskautena Etelä-Savon alueelle saaliiksi saatiin 33 ilvestä.

ilves
ilves hangella
Kimmo Mäkiranta

Etelä-Savoon on myönnetty poikkeusluvat 46 ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen.

Poikkeusluvat on kohdennettu tiheimmille ilvesalueille.

Lupia on myönnetty kaikkiin Etelä-Savon kuntiin. Pääkriteereinä lupien myöntämisessä oli Luonnonvarakeskuksen arvioima pentueiden määrä sekä hakemusalueen pinta-ala.

Pyyntikausi alkaa joulukuun alusta ja päättyy ensi vuoden helmikuun lopulla.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Etelä-Savon ilveskanta on kasvanut edellisvuodesta. Ennen alkavaa metsästyskautta vuotta vanhempia yksilöitä arvioidaan alueella olevan 250–265 yksilöä. Vuonna 2019 eteläsavolaisissa metsissä liikkui yli 50 ilvespentuetta.

Viime vuonna Etelä-Savoin myönnettiin ilveksen metsästykseen 39 poikkeuslupaa.

Lue seuraavaksi