1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronaviruksen ja kausi-influenssan yhteisrasitus voi koitua kohtaloksi – THL:n ylilääkäri: "Rokotuksilla halutaan varmistaa, ettei tulisi samanaikaista epidemiaa"

Influenssarokotteen ottaminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää.

koronavirus
Nainen niistää.
Influenssan itämisaika on 1-3 vuorokautta. Arkistokuva.Henrietta Hassinen / Yle

Koronapandemia nostaa kausi-influenssarokotuksen tärkeyttä. THL suosittelee rokotteen ottamista, koska koronan kanssa sairastettuna taudinkuva voi olla erittäin vakava.

Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo, että pahaksi äitynyt kausi-influenssa ja koronatartunta voivat yhdessä olla rankka yhdistelmä erityisesti vanhoille ja sairaille.

– Rokotuksilla halutaan varmistaa, ettei tulisi samanaikaista epidemiaa. Me tiedämme, että molemmat virukset saattavat tehdä varsinkin riskiryhmään kuuluville elämän todella hankalaksi.

Ei ole selkeää näyttöä siitä, että ihminen sairastaisi yhtä aikaa influenssaviruksen ja koronaviruksen aiheuttamia sairauksia. Riskinä on kuitenkin, että jos saa influenssaviruksen, saattaa saada herkemmin myös koronaviruksen – ja toisin päin.

Nohynek muistuttaa, että pahaksi äityessään kaksi yhtäaikaista virusepidemiaa voisi olla uhka myös terveydenhuollon kantokyvylle.

Kausi-influenssan vaaroista pitäisi puhua

Koronasta puhutaan paljon, joidenkin mielestä jopa kyllästymiseen asti. Nohynekin mielestä myös kausi-influenssasta ja sen vaaroista olisi syytä puhua.

Hän arvioi, että jos influenssa pääsee leviämään, niin siihen voi kuolla Suomessa enemmän ihmisiä kuin koronaan on tähän mennessä kuollut. THL:n tilastoissa (siirryt toiseen palveluun) koronavirukseen liittyviä kuolemia on tällä hetkellä (27.10.) 354.

Tilastokeskuksen tiedot influenssaan kuolleista perustuvat lääkäreiden kirjoittamiin kuolintodistuksiin. Tällaisia kuolemia on vuosittain ollut enimmillään 436 vuonna 2018. Joinakin vuosina luku on vain kymmeniä.

Hanna Nohynek, ylilääkäri, THL
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, että koronarokotteen vaatima kylmäketju on jo kartoitettu SuomessaMarkku Pitkänen / Yle

THL:ssä on arvioitu, että vuosittain kausi-influenssaan kuolee 500–2000 suomalaista. Arviota on pidetty myös liian suurena.

– Viralliset kuolintilastot perustuvat kuolinsyiden koodeihin, joita hoitavat lääkärit tekevät. Influenssaa ei koskaan merkitä henkilön pääkuolinsyyksi, Nohynek sanoo.

Koronan ja kausi-influenssan vaarallisuutta vertailtiin Ylen jutussa. Nohynekin mukaan influenssakaudet ovat hyvin erilaisia riippuen siitä, mikä virus on valtavirus ja kuinka hyvin se vastaa rokotteeseen valittua virusta. USA:n tutkimuksessa verrattiin viime influenssakauteen, joka ei ollut niin rankka kuin esimerkiksi kausi 2017–18.

– Myös hoitoon hakeutuminen vaikuttaa. Tässä tapauksessa katsottiin sairaalassa hoidettuja tapauksia ja tehtiin se johtopäätös, että samanlaiset lainalaisuudet pätevät kotihoitoidossa oleviin.

Koronaa testataan, influenssaa ei

Kausi-influenssaan kuolevien määrää vääristää myös otettujen testien määrä ja kohdistaminen eli se, kuka näytteenottoon hakeutuu ja kenestä näyte otetaan.

– Nyt koronan tapauksessa testausaktiviteetti on sellaista, mitä emme koskaan aikaisemmin ole nähneet muiden hengitysteitse leviävien tautien kohdalla. Tästä tulee huomattava epäsuhta.

Kausi-influenssa ei ole vielä rantautunut Suomeen. Nohynek kertoo, että se on tällä hetkellä lievä, mutta voi muuttua ärhäkäksikin. Asiaan on syytä varautua. Koronan pelko vaikeuttaa myös kausi-influenssan leviämistä.

– Siitä huolimatta, että eteläisellä pallonpuoliskolla on ollut lievä kausi meidän pitää varautua ja rokottautua. Onneksi koronan varotoimenpiteet hillitsevät myös kausi-influenssan leviämistä.

Lue myös:

Länsi-Pohjassa influenssarokotukset hoidetaan ajanvarauksella – rokote on erityisen tärkeä koronavirusepidemian aikana

Suomessa jää joka vuosi käyttämättä 300 000 influenssarokotetta – etenkin tänä vuonna se kannattaa ottaa

Lue seuraavaksi