1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen uusin kanava sai heti huikean vastaanoton – koko kauden tavoite meni rikki parissa kuukaudessa: "Tämä oli vasta alkusoittoa"

Kimolan kanavalla Kymenlaaksossa riitti veneilijöitä ennakoitua enemmän.

vesiliikenne
Kimolan kanavassa veneitä 3. elokuuta 2020.
Sadat veneet pääsivät kokeilemaan Kimolan kanavan uusia sulkuja. Kuva on kanavan avajaispäivältä 3. elokuuta.Pyry Sarkiola / Yle

Suomen uusimmassa kanavassa Kimolan kanavassa on riittänyt runsaasti veneilijöitä, vaikka kausi jäikin lyhyeksi.

5,5 kilometriä pitkä kanava saatiin auki elokuun alussa. Ennakkoon arvioitiin, että tavallisen veneilykauden aikana kanavasulun ohittaa pari tuhatta venekuntaa.

Kimolan kanavalta jatkuva Kymijoki, jossa vene.
Viikonvaihteessa kanavassa sulkuun pääsevät tämän kesän viimeiset veneet. Arkistokuva elokuun alusta.Antro Valo / Yle

Nyt samaan lukemaan päästiin jo kahden kuukauden aikana.

Sulutuksia Kimolan kanavassa on ennen viimeistä viikonloppua tehty noin 800. Kanava sulkeutuu sunnuntaina 25.10.2020.

Kanava on kiinnostanut niin veneilijöitä kuin maantiellä liikkuvia.

– Avajaisten jälkeen arkipäivisinkin nelisenkymmentä autoa on ollut yhtä aikaa parkissa. Parkki on ollut käytännössä täynnä, kertoo Kimolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Antti Mesiäinen Kimolan kanavan sulun alueen liikenteestä.

Antti Mesiäinen
Kimolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Antti Mesiäinen osallistui myös kanavan rakentamiseen.Kari Saastamoinen/ Yle

Antti Mesiäisen mukaan veneitä on toisinaan ollut jonossa odottamassa vuoroaan sulutukseen.

– Ensimmäisinä päivinä jonot olivat pitkät, sitten vähän tasaantui. Eniten kahvilassa kävivät maantiellä ohikulkevat. Kanavasta aika harva veneilijä nousi ylös, kertoo puolestaan Virtakiven Saunan yrittäjä Eija Parkkinen, joka piti kesällä konttikahvilaa sululla.

Eija Parkkinen
Kimolan kanavan sululle etsitään parhaillaan uutta kahvilayrittäjää ensi kesäksi. Kuluneena kesänä alueella toimi yrittäjä Eija Parkkisen konttikahvila, jonka toiminta ei jatku sululla enää ensi vuonna. Parkkinen näki kesällä, millaista yritteliäisyyttä kahvilan pyörittäminen sululla vaatii.

Veneilykauden päätyttyä sulku tyhjennetään, ja siellä tehdään tarvittavia korjaustoimenpiteitä.

– Kesällä sulku jouduttiin poistamaan käytöstä hetkeksi mekaanisen vian vuoksi. Nyt tarkistetaan tämän tyyppiset asiat kuntoon tulevaa veneilykautta varten, Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Petteri Portaankorva selvittää.

Kimolan kanava kartalla
Kimolan kanavan kautta pääsee vaikka Jyväskylästä Kouvolaan. Renja Nurmi / Yle

Palveluja tarvitaan lisää

Sekä Kimolan Kanava että Hirvelän kotisatama ja Virtakiven vierasvenesatama saivat yrittäjä Eija Parkkisen mukaan runsaasti kehuja.

Ensimmäinen kesä kuitenkin osoitti, että myös lisäpalveluille on tarvetta pitkin kanavan vartta. Virtakiven Saunalla pidennettiin kesällä esimerkiksi kahvilan aukioloaukoja ja laajennettiin ruokailutiloja.

– Ongelmana on majoitus. Minulla on siihen laina, mutta koronan takia en ole uskaltanut nostaa lainaa. Talvella mietimme, miten korvaamme majoituksen. Viime kesänä majoitin veneilijöitä omassa kodissani, kertoo Parkkinen.

Yleisöä Kimolan kanavalla avajaisissa
Kimolan kanava avattiin elokuun 3. päivä. Avajaispäivänä yleisöä oli ruuhkaksi asti.Mika Moksu / Yle

Antti Mesiäisen mukaan Pyhäjärvelle päin eli Kouvolan suuntaan liikkuvien kannalta polttoainejakelu olisi ensisijaisen tärkeä.

– Veneilijän palvelut kuten polttoaine, septitankin tyhjennys ja puhtaan veden saanti ovat ykkösasiat.

Kouvolan kaupungilta kerrotaan, että polttoaineen jakelupisteen sijoittamista Hirvelän ja Virtakiven satamien alueella selvitetään. Tavoitteena on, että polttoainejakelu toimisi jo ensi kesänä.

Lue lisää: Veneilijät ruuhkauttivat heti uuden, kapean Kimolan kanavan - nopeusrajoitusmerkkien määrä aiotaan nyt tuplata

Menneenä kesänä kanavassa liikennöi kaksi matkustaja-alusta. Heinolasta tullut M/S Pyhäjärvi teki kanavaristeilyjä ja tilausajoja ja Jyväskylästä tullut M/S Kavaljeeri tilausajoja.

Kimolan kanava kuvattuna alueen parkkipaikalta.
Kimolan kanava on 5,5 kilometriä pitkä. Se mahdollistaa veneilyn esimerkiksi Jyväskylästä Kouvolaan. Arkistokuva elokuun alusta.Antro Valo / Yle

Kouvolan elinkeinoyhtiöstä Kinnosta matkailun asiantuntija Raija Sierman kertoo, että kaupungille on tullut viestiä myös muilta mahdollisesti Kimolasta kiinnostuneista laivureista.

– Meillä on tehtävänä miettiä, miten saamme sijoitettua mahdolliset uudet laivat laituripaikkoihin, sanoo Sierman.

Haussa uusi kahvilayrittäjä

Veneilijöiden lisäksi palveluja on kehittävä myös maantiellä liikkuville, huomauttaa matkailun asiantuntija Raija Sierman. Suurin tarve palveluille ja niiden kehittämiselle on hänen mukaansa sulun alueella, jossa liikkuu eniten väkeä.

Kouvolan kaupunki etsii parhaillaan uutta kahvilayrittäjää sululle. Menneenä kesänä alueella toimi Eija Parkkisen konttikahvila. Parkkinen ei kuitenkaan ole halukas jatkamaan kahvilayrittäjänä sululla.

Kimolan kanavan sulku ja alaportti sujettuna.
12 metriä korkeiden sulkuporttien avauduttua vene ajaa suoraan kanavatunneliin.Antro Valo / Yle

Kouvolan kaupunki päätti perjantaina keskeyttää jo käynnissä olleen tarjouspyyntömenettelyn kioskitontin vuokrauksesta.

Esillä ollut vuokrasopimusluonnos ehti herättää kritiikkiä. Eija Parkkinen ja Antti Mesiäinen kyseenalaistivat esimerkiksi vuokra-ajan. Sopimusluonnoksessa vuokra-ajaksi oli asetettu 30 vuotta. Lisäksi Mesiäinen pohti, ovatko vuokrasopimuksen muut ehdot liian vaativat.

– Esimerkiksi siisteydestä on aika kovat vaatimukset. Tähän kuitenkin pysähtyy paljon autoja. Jos roskat jäävät kahvilayrittäjän kontolle, siitä tulee kyllä lisäkustannuksia.

Kimolan kanavalta jatkuva Kymijoki.
Entinen puunuittokanava on muuttunut moderniksi veneilykanavaksi, jolla oli ensimmäisenä kesänä ennakoitua enemmän veneilijöitä.Antro Valo / Yle

Kouvolan kaupungin tavoitteena on, että uusi tarjouskilpailu saataisiin käyntiin jo ensi viikolla. Tekninen johtaja Hannu Tylli kertoo, että kaupunki aikoo muun muassa tarkastella uudelleen vuokra-aikaa.

Konttikahvilan lisäksi sululla oli menneenä kesänä vain WC-palvelut. Raija Siermanin mukaan ensi kesäksi sulun alueelle on suunnitelmissa rakentaa näköalapaikka sulun yläpuolelle.

Lisäksi turvallisuutta on parannettava.

– Alueella pitäisi olla turvalliset kulkureitit ihmisille, jotka jättävät auton parkkipaikalle ja lähtevät kävelemään, Sierman sanoo.

“Tämä oli vasta alkusoittoa”

Viime viikolla Kouvolan kaupunki järjesti asukastilaisuuden, jossa asukkailta kysyttiin kehittämisajatuksia Kimolan kanava-alueesta. Vastaava tilaisuus aiotaan järjestää myös yrittäjille.

Kimolan kanavan tunnelin uloskäynti.
Tällainen on Kimolan kanavaan valmistunut ainutlaatuinen veneilytunneli

Kimolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Antti Mesiäinen kertoo, että monella yrittäjällä ja kanavan varren asukkaalla on ollut toimintaa viritteillä, vaikka toistaiseksi konkretiaa ei ole ollut näkyvissä.

– Vähän liian myöhään ihmiset ovat liikenteessä. Valmista pitäisi olla jo. Mutta investointi vaatii aina pääomia. Jotenkin pitää myös laskea, että investointi tuottaa itsensä takaisin. Siihen näyttää toistaiseksi kaatuneen.

Menneenä kesänä suunnitellut tapahtumat jouduttiin koronavirusepidemian vuoksi peruuttamaan, mutta ensi kesäksi muun muassa Virtakiven Saunalla on saunalla on suunnitteilla tapahtumia.

Kimolan kanavassa veneitä
Välillä veneilijöitä on ollut niin paljon, että omaa vuoroa sulutukseen on pitänyt odottaa. Arkistokuva kanavan avajaispäivältä.Pyry Sarkiola / Yle

Yrittäjä Eija Parkkinen luottaa siihen, että kävijöitä riittää myös ensi kesänä ensimmäisen kauden huuman jälkeen.

– Tämä oli vasta alkusoittoa ja sen takia palveluja pitää kehittää, että ihmiset viihtyisivät täällä. Toivottavasti ihmiset käyttäisivät muitakin Kouvolan palveluja, koska kanava on maksanut paljon ja siitä pitää saada veromarkkoja takaisin päinkin.

Kanavan omistaa Kouvolan kaupunki, ja sen ylläpidosta vastaavat Kouvolan lisäksi Iitin ja Heinolan kunnat. Kanavan rakennuttamisesta vastasi Väylävirasto. Kanavan kokonaiskustannukset olivat lähes reilut 20 miljoonaa euroa.

Lue lisää: Kilometrejä pitkä uusi vesireitti keskellä Suomea on nyt totta – 20 miljoonan euron veneväylä sai asukkaatkin tyytyväisiksi: "Vuosia seurattiin mätänevää kanavaa"

Lue seuraavaksi