1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjois-Korea: Kiinasta tuulen mukana kantautuva pöly on koronariski – kansalaiset käskettiin pysyttelemään sisätiloissa

Kiinasta Korean niemimaalle ulottuvat pölypilvet ovat yleisiä. Tieteellinen yhteisö ei ole löytänyt todisteita koronan leviämisestä pölyn mukana.

Pohjois-Korea
Etelä-Korean pääkaupungissa Seoulissa taivaanranta himmeni pölypilven alle 20. lokakuuta 2020. Hiekkamyrskyt ovat Pohjois-Kiinassa jokakeväinen ilmiö, ja hienojakoista pölyä kantautuu usein myös lähivaltioihin.
Etelä-Korean pääkaupungissa Seoulissa taivaanranta himmeni pölypilven alle 20. lokakuuta 2020. Hiekkamyrskyt ovat Pohjois-Kiinassa erityisesti keväisin havaittu ilmiö, ja hienojakoista pölyä kantautuu usein myös lähivaltioihin. Yonhap / Epa

Pohjos-Korea on kehottanut kansalaisiaan pysyttelemään sisätiloissa ja ikkunat suljettuna tänä viikonloppuna. Syynä on Kiinasta tuulen mukana kulkeutuva keltainen pöly. Pohjoiskorealaiset uskovat, että pölyn mukana maahan voi levitä myös koronavirus, kirjoittaa The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Paikalliset ottivat viestin tosissaan – varoitus käytännössä tyhjensi Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin kadut torstaina, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Pölymyrskyt ovat alueella yleisiä

Hiekkamyrskyt ovat Pohjois-Kiinassa yleisiä. Hienojakoista pölyä kantautuu tuulien mukana usein myös Korean niemimaalle. Tämä on johtanut siihen, että pölyisten säiden aikoihin ihmiset ovat pukeneet ylleen kasvomaskin ja valittaneet kurkkukivusta ja silmien polttelusta, lehti kirjoittaa.

Nyt keskellä koronapandemiaa "keltaisen pölyn riski" on todellinen, kirjoittaa Pohjois-Korean johtava sanomalehti Rodong Sinmun BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

– Työväen tulee selkeästi tunnistaa haitallisten virusten tunkeutumisvaara, lehti kirjoittaa BBC:n mukaan.

Viime päivinä pölyä on jälleen kantautunut Kiinasta Korean niemimaalle. Etelä-Koreassa viranomaiset varoittivat jo torstaina pölyn vaikutuksesta ilmanlaatuun. Yonhap-uutistoimiston (siirryt toiseen palveluun) mukaan pitoisuudet ovat nousseet pahana pidetylle tasolle.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sai seisovalta yleisöltä aplodit 75 vuotta täyttäneen Korean työväenpuolueen järjestetyssä juhlatilaisuudessa Rŭngradon jättimäisellä stadionilla 11. lokakuuta 2020.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sai seisovalta yleisöltä aplodit 75 vuotta täyttäneen Korean työväenpuolueen järjestetyssä juhlatilaisuudessa Rŭngradon jättimäisellä stadionilla 11. lokakuuta 2020.KCNA / Epa

Koronaviruksen ei tiedetä leviävän pölyn mukana

BBC:n mukaan koronan leviämisen ja tuulen mukana kulkevien pölypilvien välistä yhteyttä ei tiettävästi ole löydetty.

Eteläkorealaisten asiantuntijoiden mukaan viruksen leviäminen pölyn välityksellä on käytännössä mahdotonta. Kiinassa on viime kuukausina kirjattu vain muutamia koronatapauksia.

Tästä huolimatta kansainvälisten organisaatioiden työntekijät ja diplomaatit saivat myös ohjeet pysytellä sisätiloissa, kertoo Venäjän Pjongjangin-suurlähetystö Washington Post -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Pohjois-Korea ei silti ole ainoa valtio, joka on viljellyt puheita koronan leviämisestä pölypilven mukana. Esimerkiksi Turkmenistan on BBC:n mukaan väittänyt, että maan kansalaiset joutuvat käyttämään kasvomaskia koronaviruksen kyllästämän pölyn takia.

Pohjois-Korean pandemiatilanne mysteeri

Väite Kiinasta kantautuvan pölypilven vaarallisuudesta ei ole täysin tuulesta temmattu. Niin Etelä- kuin Pohjois-Koreakin on vuosien saatossa ilmaissut huolensa pölyn mukana kantautuvista, terveydelle haitallisista ilmansaasteista.

Pohjois-Korea on toistuvasti väittänyt, ettei maassa ole koronatartuntoja. Lue lisää: Pohjois-Korea on pyytänyt vaivihkaa ulkomaista apua, vaikka kieltää kärsivänsä koronavirusepidemiasta – erakkovaltion todellinen tilanne on arvoitus

Lue myös:

Diktaattorin kyyneleet – Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un pyysi kansalta anteeksi hallintonsa epäonnistumisia

Pohjois-Korea esitteli jättiparaatissaan uuden ohjuksen – isot juhlallisuudet herättävät huolta, mutta Kimin mukaan maassa ei ole koronaa

Lue seuraavaksi