1. yle.fi
  2. Uutiset

Puolassa protestoidaan kolmatta päivää jyrkkää aborttikieltoa vastaan

Mielenosoittajat uhmaavat maan perjantaisia koronarajoituksia marssiessaan kaduilla.

Puola
Kuvassa puolalaiset naiset marssivat tiukentuvaa aborttilakia vastaan.
Varsovassa marssittiin tänään lauantaina tiukentuvaa aborttilakia vastaan. Protestoijat ovat vaatineet asiasta kansanäänestystä.Piotr Nowak / EPA

Tuhannet ihmiset ovat marssineet tänään ympäri Puolaa protestoidakseen abortit lähes kokonaan kieltävää linjausta vastaan. Mielenosoittajat kantoivat muun muassa kylttejä, joissa julistettiin hallituksen käyvän sotaa naisia vastaan.

Maan korkein oikeus linjasi torstaina, että epämuodostuneiden sikiöiden abortoinnin salliva laki on ristiriidassa perustuslain kanssa.

Linjaus tiukentaa Puolan jo valmiiksi äärimmäisen tiukkaa aborttilakia. Abortti sallitaan vain, jos nainen on joutunut raiskauksen tai insestin uhriksi tai raskaus uhkaa naisen henkeä.

Protestoijat ovat vaatineet asiasta kansanäänestystä. He ovat uhanneet jatkaa protesteja sekä tukkia teitä maanantaina.

Puolassa yli viiden henkilön kokoontumiset kiellettiin perjantaista alkaen.

Ihmisoikeusjärjestöt ja Euroopan unioni ovat aiemmin arvostelleet Puolaa sen oikeuslaitoksen riippumattomuuden puutteesta.

Niiden mukaan valtapuolue Laki ja oikeus ohjaa perustuslakituomioistuimen päätöksiä poliittisesti.

Päätöstä viedä aborttioikeuden rajaaminen perustuslakituomioistuimen päätettäväksi on arvosteltu myös siksi, että koronapandemian viedessä kaiken huomion asiasta ei ole voitu käydä riittävää julkista keskustelua.

Naisjärjestöjen mukaan yli 200 000 puolalaista joutuu tiukkojen lakien vuoksi turvautumaan joko laittomaan ja siten mahdollisesti vaaralliseen aborttiin, tai matkustamaan ulkomaille sen tekoon.

Puolassa perustuslakituomioistuin linjasi aborttioikeuden rajoittamisesta – Päätös tekee aborteista lähes mahdottomia

Puolassa kiistellään abortista – Tuomioistuin voi evätä oikeuden abortoida sikiö vakavan epämuodostuman perusteella

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi