1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. digitaaliteknologia

Digiosaamista pannaan kuntoon Satakunnassa – laitteiden käytön opetus halutaan ulottaa kaikille

Tavoitteena on, että kaikki pystyisivät digitaaliseen asioimiseen esimerkiksi viranomaisten kanssa.

Asioiden hoito sujuu tänä päivänä sutjakasti digitekniikalla tai sitten ei. Kuva: Anna Hellberg / Yle

Satakunnassa pyritään saamaan kansalaisten digiosaaminen kuntoon. Satakuntaliitto on saanut digituen kehittämiseen noin 130 000 euron jatkorahoituksen valtiovarainministeriöltä.

Digitukea on jo tarjolla, mutta kaikki eivät löydä sen pariin. Tavoitteena on, että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet saada digitukea laitteiden ja palveluiden käyttöön alueesta riippumatta. Kaikilla tulisi lisäksi olla riittävät digitaidot asioimiseen esimerkiksi viranomaisten kanssa.

Satakunnassa aletaan selvittää myös digilaitteiden kierrätystä, koska kaikilla ei ole varaa ostaa uusia laitteita.

– Tuoreessa digitaitokartoituksessa nousi esille monen taloudellinen tilanne hankkia digilaitteita, joten tulemme kartoittamaan vaihtoehtoja digilaitteiden kierrätyskonseptille. Tarve tähän nousi keväällä, kun moni koululainen siirtyi etäopetukseen ja siihen tarvittavia laitteita ei ollut kaikilla varaa hankkia, kertoo projektipäällikkö Joni Jokela Satakuntaliitosta.