1. yle.fi
  2. Uutiset

Siirtolapuutarhan toteutuminen edellyttää yhdistystoimintaa – kemiläisiä kannustetaan yhdistyksen perustamiseen

Kemissä järjestetään ensi viikolla ensimmäinen yhteinen työpaja, jossa jaetaan tietoa yhdistystoiminnasta.

siirtolapuutarhat
Siirtolapuutarhan istutuksia.
Torniossa siirtolapuutarhatoimintaa on ollut jo pitkään.Kyösti Vaara/Yle

Kemissä aktivoidaan siirtolapuutarhasta kiinnostuneita asukkaita perustamaan yhdistys, jotta toive puutarhasta voisi edetä kohti toteutumista.

Siirtolapuutarhaa on puuhattu kaupunkiin jo pitkään, mutta suunnitelmien loppuun vieminen edellyttää yhdistystoimintaa.

Siirtolapuutarhasta kiinnostuneille järjestetään ensi viikolla, 5. marraskuuta, ensimmäinen yhteinen työpaja, jossa suunnitellaan puutarha-aluetta ja jaetaan tietoa yhdistystoiminnasta.

– Toivotaan, että löytyy sellainen yhteinen näkemys ja ymmärrys siitä alueen sijainnista. Se on aika tärkeää ja olennaista, että hanke etenisi sinne konkreettiselle käytännön tasolle, Ympärivuotinen kaupunkiviljely -hankkeen projektipäällikkö Heidi Nikkilä toteaa.

Lue seuraavaksi