1. yle.fi
  2. Uutiset

Bodominjärven murhaajaa jäljitetään uudessa tv-dokumentissa – Viiltäjä-Jackin paljastanut suomalainen dna-tutkija sulkee pois epäiltyjä

True crime -dokumentissa etsitään huippututkijan avulla Bodominjärven murhaajaa.

Yle Areena
Kuvassa on ohjaaja Tommi Hakko, joka kuvattiin Yle Pasilan pihamaalla 2. marraskuuta 2020.
Ohjaaja Tommi Hakko sai dokumenttiinsa mukaan maailmankuulun suomalaistutkijan.Silja Viitala / Yle

Vuosi oli 1960, kun kolme telttailemassa ollutta nuorta tapettiin raa'asti Bodominjärvellä. Kaveriporukan neljäs selvisi ainoana hengissä. Vaikka epäiltyjä murhaajia on ollut kuudenkymmenen vuoden aikana kymmenittäin, ei tekijästä ole vieläkään selvyyttä.

Ohjaaja Tommi Hakko on tehnyt Ylelle true crime -dokumenttisarjan, jossa tunnettu dna-tutkija selvittää Suomen kuuluisinta murhamysteeriä.

Dna-tutkija Jari Louhelainen tarkastelee laboratorionäytettä.
Dna-tutkija Jari Louhelainen murhamysteerin jäljillä Murhan dna -dokumentissa.Hannu Kettunen/Yle

Tosielämän rikoksista kertovat true crime -dokumentit ovat nousseet huippusuosituksi elokuvan lajityypiksi ja siten murhamysteerit, kuten Bodomin rikostapaus, kiehtovat lukuisia true crimen ystäviä.

Suomalainen huippututkija mysteerin kimpussa

Murhan dna -sarja seuraa, kuinka maailmanmaineeseen noussut dna-tutkija Jari Louhelainen ja Bodomin murhista intohimoisen kiinnostunut taksikuski Kenneth Cederberg selvittävät kuuluisaa mysteeriä.

Louhelaisesta tuli kansainvälisesti tunnettu tutkija, kun hän ratkaisi yhden rikoshistorian kuuluisimmista rikoksista, Viiltäjä-Jackiksi kutsutun sarjamurhaajan henkilöllisyyden 120 vuotta murhien jälkeen. Löydös nosti genetiikan tutkijan julkisuuteen, minkä jälkeen hänelle alkoi sadella postia. Hän on saanut Suomesta jatkuvasti pyyntöjä tutkia erityisesti Bodominjärven murhia.

Britanniassa asuva Louhelainen paneutuu dokumentissa tutkimaan jo kuolleiden Bodom-epäiltyjen sukulaisten dna:ta.

Sarjassa nähdään Louhelainen ottamassa selvää näytteistä, jotka on saatu kahden epäillyn pojilta. Tutukittavana on muun muassa vanha veritahrainen kello ja mystinen tyynyliina, jossa on tuntemattoman henkilön siemennestettä.

"On tärkeää poissulkea epäiltyjä"

Kuvassa on ohjaaja Tommi Hakko, joka kuvattiin Yle Pasilan pihamaalla 2. marraskuuta 2020.
Ohjaaja Tommi Hakko kertoo, että tunteet ja yllätykset ovat dokumentissa läsnä.Silja Viitala / Yle

Murhan dna -dokumenttia kuvattiin yli vuoden verran, ja siitä tehtiin neljä osaa. Jokaisessa jaksossa katsoja pääsee seuraamaan läheltä tutkimuksen etenemistä ja jännittämään näytteiden tuloksia. Tuloksia paljastetaan asianomaisille kameroiden taltioidessa tunteikkaita reaktioita.

Dokumentti kokoaa yhteen vanhoja arkistomateriaaleja sekä silminnäkijöiden ja poliisin haastatteluja vuosikymmenten varrelta. Ohjaaja Tommi Hakko kertoo halunneensa tehdä jännitystarinan, jota on helppo seurata.

– Keskiössä ovat kuolleiden epäiltyjen sukulaiset, jotta huhuilta voidaan vihdoin katkoa siipiä ja poissulkea epäiltyjä.

Hakko kertoo halunneensa avata katsojille monimutkaista dna-tutkimusprosessia mahdollisimman kansantajuisesti.

– Dokumentissa päästään seuraamaan kärpäsenä katossa huipputason dna-tutkimusta ja sitä, millaisia tuloksia sillä lopulta saavutetaan.

Jari Louhelainen.
Dna-tutkija Jari Louhelainen ratkaisi Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden vuonna 2014.Reuters-TV

Tommi Hakon aiempia dokumentteja ovat muun muassa Inside ENCE (2019), Operaatio Alaska (2017) ja Levänluhdan kadonnut kansa (2010).

Murhan dna -dokumenttisarja Yle Areenassa ja TV2:lla 3. marraskuuta.

Korjattu 2.11. klo 12.56: Korjattu jutun alaotsikkoon sana Bodominjärven sarjamurhaaja murhaajaksi.

Lue myös:

Tahra tyynyliinassa voisi jo paljastaa Bodominjärven murhaajan kasvot silmien ja hiusten väriä myöten – esteenä on Suomen laki

Bodominjärven murhista lähes 60 vuotta – tässä seitsemän syytä miksi raaka kolmoismurha yhä kiinnostaa ihmisiä

Bodominjärven murhapaikalla järjestetään arkeologiset kaivaukset – Opiskelijat tutkivat, millaisia jälkiä murhapaikalla käyneet ihmiset ovat jättäneet

Lue seuraavaksi