1. yle.fi
  2. Uutiset

Ylen kysely: Veroille saa vastinetta lähes kaikkien mielestä, mutta perussuomalaisissa piilee verokapina

Suomalaiset rakastavat veroja ja luottavat järjestelmään, mutta nyt näkemyksissä alkaa olla myös repeämiä, sanoo professori Anu Kantola.

Verotiedot
Henkilö katsoo vero.fi-sivustoa tietokoneen ruudulta.
Veroihin suhtautumisen ratkaisee käsitys siitä, miten hyvän vastineen maksetuille veroille saa.Tiina Jutila / Yle

Jokasyksyinen verokaruselli hurahtaa käyntiin ensi tiistaina, kun verottaja julkaisee edellisvuoden verotiedot. Mutta kaikki ei ole ennallaan.

Tänä vuonna verottaja poistaa suurituloisimpien listalta yli 4 000 henkilön tiedot heidän omasta pyynnöstään. Verottajan tulkinnan mukaan tietosuoja-asetus edellyttää, että henkilörekisterissä olevilla henkilöille annetaan oikeus vastustaa tietojensa luovuttamista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että verottaja poistaa henkilön tiedot suurituloisimpien listalta, joka on koottu vuosikausien ajan median käyttöön. Tietosuoja-asetusta sovellettiin jo vuosi sitten, mutta tänä vuonna suurituloisilta tulleiden vaatimusten määrä yli 20-kertaistui.

Ensi viikolla julkistettava verottajan listaus ei siis enää kerro kattavasti, ketkä saavat suurimmat ansiot ja ketkä maksavat suurimmat verot. Verottaja ei kerro sitäkään, ovatko poistetut tiedot tulolistan kärjestä, lopusta vai keskivaiheilta.

Anu Kantola on helsingin Yliopiston Professori.
Markku Rantala / Yle

Tuloeroja ja varallisuuden jakaantumista tutkinut Helsingin yliopiston professori Anu Kantola pitää vaarana, että tietojen karsiminen hämärtää kokonaiskuvaa siitä, miten varallisuus kerääntyy.

– Suomessa suurituloisien joukko on niin pieni, että tämä tekee kokonaiskuvaan lovea.

Kantola on yhtenä kirjoittajana tutkimuksessa, jossa selvitettiin, miten tulotaso näkyy suhtautumisessa tuloeroihin ja sosiaalietuihin. Tutkimus julkaistiin (siirryt toiseen palveluun) lokakuussa.

Ylen teettämän kyselyn mukaan suomalaisten mielipiteet jakaantuvat selkeästi sen suhteen, onko tietojen poistaminen suurituloisimpien listalta perusteltua vai ei. Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan suurempi joukko on sitä mieltä, että suurituloisten tietoja ei pitäisi karsia. Tätä mieltä on 47 prosenttia suomalaisista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hiukan pienempi osa, 38 prosenttia, katsoo kuitenkin olevan hyvä, että suurituloiset voivat pyytää nimensä poistamista. Joka kuudes ei osannut päättää kantaansa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Selkeimmin suurituloisimpien tietojen avoimuutta vaativat vasemmistoliiton, RKP:n ja SDP:n kannattajat. Myös perussuomalaisten kannattajista enemmistö haluaa tietojen listaamisen jatkamista entiseen tapaan.

– Usein arvuutellaan, onko perusuomalaiset oikeistoa vai vasemmistoa, mutta tässä kysymyksessä he ovat vasemmistoa ja protestipuolueena haluavat nimet näkyviin, Kantola analysoi.

Suurituloisten listan karsiminen saa selkeimmän tuen kokoomuksen kannattajien keskuudessa.

Muiden puolueiden kannattajien keskuudessa karsimista kannattaa alle puolet vastaajista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Verottaja karsii suurituloisimpien erillistä listaa, mutta siitä huolimatta verotiedot pysyvät julkisina. Ne ovat siis saatavissa verotoimistoista nimellä pyydettäessä.

Tämä verotietojen julkisuus saakin selkeän, 68 prosentin, tuen suomalaisilta. Viidesosa on sitä mieltä, että verotietojen julkisuus on huono asia.

Veroihin suhtautumisen ydinkysymys on kuitenkin arvio siitä, miten hyvin maksetut verot tuottavat rahalle vastinetta esimerkiksi rakentamisena ja julkisina palveluina.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Suomalaiset tykkäävät veroista. Me luotamme järjestelmäämme laajasti, Kantola kiteyttää.

– Vastauksissa näkyy verojen suuri kannatus, mutta siellä alkaa olla myös repeämiä. Perussuomalaisista iso osa katsoo, että verot eivät auta heitä. Myös kokoomuksen kannattajissa epäilijöitä on aika paljon, Kantola jatkaa.

Selvä enemmistö katsoo, että veroille tulee vastinetta jonkin verran tai jopa reilusti. Kuitenkin enemmän kuin joka kymmenes on sitä mieltä että veroille ei tule juurikaan vastinetta. Muutaman prosentin mukaan vastinetta ei tule lainkaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vahvimmin verorahojen vastinetta epäillään perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa. Heistä hiukan alle puolet katsoo, että vastinetta ei tule juurikaan tai lainkaan. Toisaalta hiukan yli puolet arvioi päinvastoin, että vastinetta saadaan reilusti tai jonkin verran. Kysymys siis jakaa puolueen kannattajia voimakkaasti.

Selkeästi tyytyväisimpiä verorahojen vastineeseen ovat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat.

  • Taloustutkimus haastatteli tutkimukseen 1106 henkilöä lokakuun 20.–22. välisenä aikana
  • Koko kyselyn virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa
  • Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen täysi-ikäistä väestöä
  • Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 2.11. klo 22 saakka.

Lue seuraavaksi