1. yle.fi
  2. Uutiset

Metsäyhtiö UPM:n sellu- ja paperikauppa takkuaa – liikevaihto ja tulos ovat laskeneet reippaasti kesän jälkeen

Jämsän Kaipola ja useat muut tehtaat saavat väistyä, kun yhtiö miettii keinoja säästää ja tehostaa toimintaansa.

UPM
UPM:n Kaipolan paperitehtaan keskusportti Jämsässä.
Metsäyhtiö UPM:n Kaipolan paperitehtaan keskusportti Jämsässä elokuussa.Jussi Nukari / Lehtikucva

UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto putosi heinä-syyskuussa 215 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 342 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto supistui 19 prosenttia 2,0 miljardiin euroon. Yhtiön mukaan liikevaihto putosi paino- ja kirjoituspaperitoimitusten sekä sellun ja paperin hintojen laskun vuoksi.

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen arvioi tiedotteessa, että liiketoiminnot menestyivät tyydyttävästi covid-19-pandemian aiheuttamissa erittäin poikkeuksellisissa oloissa.

– Vuoden kolmannella neljänneksellä saavutimme paljon monella rintamalla: teimme tulosta, saimme aikaan kustannussäästöjä, merkittävät kasvuhankkeemme etenivät ja pystyimme huolehtimaan henkilöstömme terveydestä ja turvallisuudesta, Pesonen luettelee.

Jussi Pesonen
UPM:n toimitusjohtaja Jussi PesonenVesa Moilanen / Lehtikuva

Heinä-syyskuun aikana ja sen jälkeen UPM on vienyt eteenpäin suunnitelmiaan kapasiteetin leikkaamisesta.

– Suljimme UPM Jyväskylän vaneritehtaan ja UPM Chapellen paperitehtaan Ranskassa. Päätös sulkea UPM Kaipolan paperitehdas tehtiin lokakuussa, ja myös Walesissa sijaitsevan UPM Shottonin paperitehtaan myymisestä ilmoitettiin, Pesonen kertoo.

Lisäksi liiketoiminnan tehostaminen on alkanut UPM Communications Paperin liiketoimintatiimeissä, Suomen sellutehtailla, UPM Tervasaaren tehtaalla, UPM Raflatacissa ja UPM Metsän organisaatiossa.

Toimenpiteiden on määrä tuoda vuositasolla yhteensä noin 130 miljoonan euron kustannussäästöt.

Lue seuraavaksi