1. yle.fi
  2. Uutiset

Hämäläisyritysten talousodotukset synkentyneet

EK:n suhdannebarometrissa joka kolmas yritys arvioi, että henkilökuntaa vähennetään lähikuukausien aikana.

taloudellinen tila
Kaksi linja-autoa yrityksen pihalla.
Scanian bussitehtaan lopettaminen Lahdessa varmistui syyskuussa. Juha-Petri Koponen / Yle

Hämeen yritysten suhdannenäkymät ovat kääntyneet syksyllä voimistuneen koronan myötä laskuun.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n suhdannebarometri kertoo, että tuotanto väheni heinä-syyskuussa ja henkilökuntaa jouduttiin vähentämään.

Kolmasosa vastanneista arvioi, että työntekijämäärä pienenee seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Barometriin vastasi 116 yritystä, jotka työllistävät Hämeessä liki 19 000 ihmistä.

Lue seuraavaksi