1. yle.fi
  2. Uutiset

Uusia suosituksia harrastuksiin pääkaupunkiseudulla: liikuntatiloissa tulisi käyttää maskia maanantaista lähtien, mutta jakoa korkean ja matalan riskin lajeihin ei tullut

Pääkaupunkiseudun kaupungit eivät luokittele harrastuksia korkean ja matalan koronariskin lajeiksi.

koronavirus
Yleiskuva
Ensi maanantaista lähtien jokaisen yli 15-vuotiaan pitäisi käyttää maskia muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana pääkaupunkiseudun sisäliikuntatiloissa.Mikko Koski / Yle

Pääkaupunkiseudulla on odotettu uusia suosituksia liittyen aikuisten harraste- ja vapaa-ajantoimintaan.

Niitä saatiin tänään tiistaina, kun koronakoordinaatioryhmä tiedotti (siirryt toiseen palveluun), että Helsinki, Espoo ja Vantaa edellyttävät kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä kasvomaskin käyttöä hallinnoimissaan sisäliikuntatiloissa ensi maanantaista lähtien.

Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Sen käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta on riittävä.

Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä sekä jäähalleja.

Lisäksi ryhmä kertoi, etteivät kaupungit luokittele harrastuksia korkean ja matalan riskin lajeiksi. Jokaiselta toimijalta edellytetään jatkossa vielä suunnitelmallisempia muutoksia, jotka parantavat terveysturvallisuutta.

Kaupunkien liikunnan toimipisteiden osalta koronakoordinaatioryhmä linjasi, että ne pidetään auki. Mikäli turvaetäisyyksien toteutumista ei voida muulla tavoin tosiasiallisesti varmistaa, asiakasmäärää voidaan rajata normaalia pienemmäksi.

Myös yksityisten sisäliikuntapaikkojen suositellaan antavat samanlaiset ohjeet käyttäjilleen.

Harrastustoiminnassa tehtäviä ratkaisuja ovat esimerkiksi:

• Ryhmien sekoittamista vähennetään.

• Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.

• Sisääntuloa porrastetaan.

• Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.

• Ryhmien kokoa pienennetään.

• Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.

• Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.

• Osa harrastuksista toteutetaan etänä.

• Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Lue seuraavaksi:

Lasten ja nuorten arkiliikunta väheni koronaviruksen vuoksi – pandemia vaikutti iäkkäiden liikuntaan pelättyä vähemmän

Hallitus ei halunnut puuttua uudella suosituksellaan lasten ja nuorten harrastustoimintaan eikä listata yksittäisiä lajeja – "Mitä tahansa lajia voi harjoittaa niin, ettei siinä ole korkeaa tartuntariskiä"

Voimistelija Enni Kettunen pysyy positiivisena sekavassa koronatilanteessa – liikunta on monille elämäntapa, josta ei haluta luopua

Lue seuraavaksi