1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perheet

Ikiliikkujat

Erkkilän ja Mäkisten perheessä ei tarvitse miettiä, mitä tänään tekisi. Siitä pitävät huolen 9-vuotias Venla ja 2-vuotias Miina.

Miina otti jalat alleen 9 kuukauden ikäisenä. Vuoden ikäisenä hän käveli itse päiväkotiin, ja siitä lähtien vauhtia ja puhetta on riittänyt.

Äidin mukaan tytöissä on parasta avoimuus ja iloisuus. Varsinkin Miinalla on harvoin huono päivä.

Tytöt ovat rohkeita. Osaavat paljon ja uskaltavat kokeilla. Kokeilevat myös sitä, mitä ei tarvitsisi.

Anna Erkkilä

Vilkkaista lapsista suurin osa on aivan tavallisia lapsia. Silti vilkkaus ja keskittymisen vaikeudesta kertova ADHD yhdistetään puheessa helposti.

Se, että lapsi on vilkas, ei vielä tee hänestä diagnosoitavaa ADHD-lasta.

Anita Novitsky, perheinterventio kliinikko, neuropsykiatrinen valmentaja, Väestöliitto

Novitskyn mukaan olennaista on se, pystyykö lapsi liikkumisensa ohella tekemään asioita alusta loppuun.

Jos liikkuminen ei häiritse keskittymistä ja toiminnasta suoriutumista, aikuisen pitäisi asettaa itselle kysymys, miksi tämä häiritsee minua.

Anita Novitsky, perheinterventiokliinikko, neuropsykiatrinen valmentaja, Väestöliitto

Erkkilän-Mäkisten perheessä arkiaamut ovat aina samanlaisia, samoin viikonloput.

Ylimääräinen energia puretaan ulkoiluun, liikuntaan ja toiminnallisiin harrastuksiin. Ilta rauhoitetaan hyvissä ajoin eikä perheessä ole tietokonepelejä. Myös puhelimen käyttöä on rajoitettu.

Tylsää päivää ei ole. Tytöt ovat avoimia, mielikuvituksellisia ja oma-aloitteisia. He tulevat pääsääntöisesti kaikkien kanssa toimeen.

Anna Erkkilä

Anna Erkkilä saa voimia arjesta ja työstä. Tukea on tullut myös toisilta äideiltä, perheneuvolasta, koulusta ja päiväkodista, vaikka kynnys kysyä neuvoja oli korkea.

Yhdessä vaiheessa vilkkaat lapset osittain jopa hävetti. En halunnut lähteä kauppaan enkä juhliin, kun tiesin, että show on valmis. Ajan kanssa ajattelutapa on muuttunut ja voidaan lähteä minne vain.

Anna Erkkilä

Annan mukaan tyttöjen kanssa on helppo liikkua, jos ei aseta tiukkoja tavoitteita siitä, miten pitää käyttäytyä ja toimia.

Tarvittaessa muutetaan suunnitelmaa. Jos kauppareissusta meinaa tulla katastrofi, voidaan kääntyä takaisin. Yleensä reissu saadaan kuitenkin suoritettua enemmällä tai vähemmällä äänellä.

Anna Erkkilä

Jokaiselle reissulle pitää myös ottaa vähintään yhdet varahanskat, mielellään koko vaatekerta.

Vanhemmilta eläväinen lapsi vaatii kärsivällisyyttä, jaksamista ja ajatusta, että elämään kuuluu vauhtia ja joskus jopa vaarallisia tilanteita.

Anita Novitsky, perheinterventiokliinikko, neuropsykiatrinen valmentaja, Väestöliitto

Erkkilä-Mäkisillä kodin vaaran paikat on ennakoitu.

Meiltä puuttuu keittiöstä kaikki kahvat ja ovenkahvat on käännetty toisinpäin. Verhoja ei ole, koriste-esineet ja kuvat ovat ulottumattomissa, kukka on nostettu varmuuden vuoksi kattoon. Myös jääkaapin kahva on poistettu. Sattuneesta syystä.

Anna Erkkilä

Mulle jäi trauma, kun kiikuin niin kovaa, että keinutuoli meni ympäri ja kaatui joulukuusen päälle. Siitä lähtien kuusi on ollut ulkona.

Venla Mäkinen

Vilkkaudesta on se etu, että tytöt oppivat paljon ja ovat motorisesti taitavia.

Anna Erkkilä on kiitollinen lapsistaan.

Odotan tulevaisuudelta omatoimisia ja iloisia nuoria neitejä, jotka pärjäävät elämässä.

Anna Erkkilä

Tekijät

toimittaja

Petra Haavisto

Kuvat ja videot

Kalle Niskala

Kuvat ja video

Anna Erkkilä

Julkaistu 1.11.2020

Lue seuraavaksi