1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Jyväskylän kasvomaskisuositus saamassa jatkoa – "Nyrkki" suositteli nykyisiä koronatoimia toistaiseksi

Jyväskylän kaupunki päättää kuitenkin itse omista linjauksistaan.

koronavirus
Pidä turvaväli!- tarra lentoaseman lattiassa.
Sairaanhoitopiirin koronajohtoryhmän mukaan Jyväskylän nykyiset toimet ovat hillinneet koronataudin leviämistä. Tiina Jutila / Yle

Kasvomaskit tuskin poistuvat Jyväskylän katukuvasta, vaikka lokakuu viikonloppuna vaihtuu marraskuuksi ja koronatartuntaluvut ovat olleet laskusuunnassa. Voimassa pysynee myös laaja kirjo muita toimenpiteitä, joilla tähdätään koronaepidemian hillitsemiseen.

Kasvomaskisuositus annettiin ensimmäisen kerran 24.9. kahdeksi viikoksi, ja myöhemmin sitä jatkettiin lokakuun loppuun.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen koronajohtoryhmä eli Nyrkki suositteli tiistaina, että Jyväskylä jatkaa voimassa olevia koronasuosituksia ja -rajoituksia toistaiseksi. Ryhmän mukaan mukaan nykyiset toimet ovat hillineet koronaviruksen leviämistä.

Jyväskylän kaupunki päättää kuitenkin itse omista linjauksistaan myös marraskuun osalta.

Tällä haavaa Jyväskylässä on voimassa muun muassa seuraavia suosituksia ja rajoituksia.

  • Kaupunki suosittelee, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä Jyväskylässä.
  • Yleisötilaisuuksien osanottajamäärän suositellaan olevan sisätiloissa puolet normaalista paikkamäärästä.
  • Etätöitä jatketaan vuoden loppuun asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista.
  • Perusopetuksen henkilökunnalla on voimassa maski- tai visiiripakko.
  • Ikääntyneiden päivätoiminta pidetään suljettuna vuoden loppuun asti.
  • Lisäksi Suomen hallitus on rajoittanut ravintoloiden ja baarien aukioloaikaa.

Lue tästä uusimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta.

Lue seuraavaksi