1. yle.fi
  2. Uutiset

Työn perässä satojen kilometrien päähän – Marko Saariaho ja kymmenet muut irtisanotut paperityöläiset palkattiin akkukemikaalitehtaalle Kainuuseen

Muuttopäätökseen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä uusi työpaikka.

työntekijät
Marko Saariaho henkilökuvassa
Muuttaminen työn perässä oli Marko Saariaholle helppo päätös, vaikka hyppäys paperimiehestä metallimieheksi onkin iso asia. Jarmo Nuotio / Yle

Kun Marko Saariaho sai keväällä irtisanomisilmoituksen käteensä, hän oli ehtinyt tehdä töitä Stora Enson Oulun paperitehtaalla 25 vuotta.

Saariahon lisäksi yli 350 työntekijän työt loppuivat, kun paperin valmistus tehtaalla päätettiin lopettaa.

Sotkamolainen monimetalliyhtiö Terrafame näki tässä tilaisuuden ja käynnisti täsmärekrytoinnin. Se kannatti, sillä nyt Terrafamen akkukemikaalitehtaan työntekijöistä 35 on entisiä storaensolaisia.

Yksi heistä on Saariaho, 49, jolle muutto Oulusta Kajaaniin ei ollut suuri loikkaus.

– Minulla oli hyvä fiilis, kun sain Terrafamelta töitä. Vaikka onhan paperimiehestä metallimieheksi muuttuminen iso asia.

Täysin uusi työarki ei ole tuottanut vaikeuksia, sillä Terrafamella työntekijät saavat usean kuukauden koulutuksen. Uuden tehtaan rakentamisessa kaikki, aina johtoporrasta myöten, ovat uuden edessä, mikä on vaikuttanut yhteishenkeen.

– Stora Ensolla oli loistava työporukka, mutta yhteishenki huononi loppua kohti, kun irtisanomisilmoituksia alkoi tulla. Täällä astuin prosessiin, joka on kaikille uutta ja kaikilla on virtaa startata tehdasta. Tämä on siinä mielessä kuin yö ja päivä.

Uusista työntekijöistä halutaan kainuulaisia

Stora Enson tehtaan jätti taakseen myös viisikymppinen Kari Turpeinen, joka on tehnyt töitä Saariahon kanssa jo 30 vuotta. Miesten tiet eivät eronneet vieläkään, kun suomussalmelaislähtöinen Turpeinenkin sai töitä Terrafamelta ja hankki asunnon Sotkamosta. Turpeinen ja Saariaho asuvat tällä hetkellä ainoastaan viikot Kainuussa ja palaavat viikonloppuisin junalla perheensä luo.

– Ei siinä tarvinnut miettiä, kun työpaikan sain. Oulussa ei tämän ikäisille ole teollisia töitä juuri ollenkaan.

Edes uudelleenkouluttautuminen ei jarruttanut.

– On mielenkiintoista kouluttautua ja katsoa asioita uudesta näkökulmasta. Kyllä vanhemmankin ihmisen on mahdollista oppia uutta, sanoo Turpeinen.

Kari Turpeinen henkilökuvassa
Hyvät ulkoilumahdollisuudet saivat Kari Turpeisen valitsemaan asuinpaikakseen Sotkamon. Jarmo Nuotio / Yle

Sotkamossa Turpeisen kaltaisia muuttajia houkutellaan asettumaan kuntaan muun muassa alhaisella veroprosentilla. Sotkamossa veroprosentti on 0,75 prosenttiyksikköä pienempi kuin Oulussa.

Myös kaupungin palveluihin, kuten kouluinvestointeihin ja lähiliikuntamahdollisuuksiin on panostettu.

– Ulkoilun takia valitsin Sotkamon, ja Vuokatti olisi ollut vielä parempi. Mieliharrastukseni on polkujuoksu ja siihen täällä on paremmat mahdollisuudet kuin Kempeleessä, josta tänne tulin. Ja onhan täällä puhdas luonto.

Pelkät työpaikat eivät saa muuttamaan

Isoa elämänmuutosta auttoi se, että Kainuu oli jo ennestään miehille tuttu. Kumpikaan ei ole joutunut pettymään uuteen elämään Kainuussa.

– Kajaani on leppoisa paikka asua. Ulkoilu ja urheilumahdollisuudet ovat hyvät, ja esimerkiksi uimahalli on ihan loistava, Marko Saariaho sanoo.

Kainuuseen kaivataan paljon uusia asukkaita ja tekeviä käsipareja, sillä työvoimapula on varsin ilmeinen.

Pelkät työpaikat eivät kuitenkaan saa ihmisiä muuttamaan, jos muut asiat ovat rempallaan.

– Työn ja vapaa-ajan pitää olla balanssissa. Silloin puhutaan työpaikan ja alueen yhteisestä vetovoimasta, sanoo Kainuun TE-toimiston johtaja Tiina Veijola.

Veijolan mukaan Kainuu ja sen mahdollisuudet ovat vielä pahasti pimennossa. Monet voivat esimerkiksi yhä mieltää Kainuun korkean työttömyyden alueeksi, vaikka tilanne on päinvastainen.

– Varsinkin tietoa avoimista työpaikoista pitää levittää.

Mitä Marko Saariahon ja Kari Turpeiseen tulee, ei ole poissuljettua, että miehet vielä muuttaisivat kokonaan Kainuuseen.

– Kyllä minusta on tulossa kainuulainen. Pitää vielä perhettä houkutella ja siinä on omat kuviot, jotka vievät aikaa, Saariaho sanoo.

Juttuun on haastateltu myös Sotkamon talousjohtaja Heidi Pyykköstä ja Terrafamen tehtaanjohtaja Joni Lukkaroista.

Keskustelu on auki torstaihin kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi