1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemin koulu- ja päiväkotiverkkoon haetaan nyt kolmatta vaihtoehtoa  – kahdesta aiemmasta ehdotuksesta ei saatu aikaan päätösehdotusta

Kemin koulu- ja päiväkotiverkon valmistelua jatketaan edelleen.

koulut
Hepolan koulu kemissä
Kemin kouluverkon uudistuksen yhteydessä on päätettävä esimerkiksi Hepolan koulun jatkosta.Kyösti Vaara / Yle

Kouluverkko-ohjausryhmä käsitteli tiistaina kuntalaisten, henkilökunnan ja oppilaiden kannanottoja päiväkoti- ja kouluverkon muutokseen Kemissä.

Ohjausryhmän esittämistä kahdesta vaihtoehdosta ei pystytty valitsemaan sellaisenaan kumpaakaan vaihtoehtoa, minkä vuoksi asian käsittelyä jatketaan.

Marraskuussa työryhmä pohtii kolmatta vaihtoehtoa päätösehdotukseksi.

Lautakuntien, kaupunginhallituksen ja valtuuston on tarkoitus käsitellä asiaa joulukuussa.

Lue lisää:

Kemin rehtorit esittävät kouluverkkouudistuksen lykkäämistä viidellä vuodella – toiveissa kaksi yhtenäiskoulua ja kolme alakoulua

Lasten määrä pienenee nopeasti – Kemi vähentää kouluja ja päiväkoteja

Kemin päiväkoti- ja kouluverkon uudistuksesta järjestetään kaksi kuntalaisinfoa – Jostain on luovuttava lasten määrän vähentyessä

Lue seuraavaksi