1. yle.fi
  2. Uutiset

Puolassa mielenosoitukset aborttioikeuden kiristämistä vastaan laajenevat – varapääministeri uskoo protestoijien pyrkivän tuhomaan maan

Sadattuhannet ihmiset ovat uhanneet jättäytyä pois töistä keskiviikkona osana maanlaajuista protestilikettä.

abortti
Aborttioikeuden kiristämistä vastustavia puolalaisia.
Puolassa aborttioikeuden kiristämistä vastustavat mielenosoitukset laajenevat. Eteläisessä Wroclawissa protesteja on järjestetty jo useita päiviä. Kuva maanantailta 26.10. EPA/MACIEJ KULCZYNSKI

Valtakunnalliseksi laajentunut lakko näyttää syventävän entisestään kiistaa Puolan konservatiivisen hallituksen ja mielenosoittajien välillä.

Perustuslakituomioistuin linjasi viime torstaina, että epämuodostuneiden sikiöiden abortoinnin salliva laki on ristiriidassa perustuslain kanssa. Laillinen abortti evättäisiin naisilta tilanteessa, joissa lapsi varmuudella kuolisi.

Vajaan 40 miljoonan asukkaan Puola on katolinen maa, jossa kirkko on viime vuosina joutunut uudistamispaineiden kohteeksi aborttikysymyksen lisäksi muuta lisääntymisterveyttä koskevien säännösten vuoksi.

Puolassa nähtiin viikonvaihteessa poikkeuksellisia mielenilmauksia, kun mielenosoittajat haastoivat pappeja väittelyyn uudistuksesta. Osa mielenosoittajista teki ilkivaltaa. Kirkkoja ja muita uskonnollisia rakennuksia spreijattiin iskulauseilla.

Konservatiivihallitus ei peräänny

Puolaa hallitsevan Laki ja oikeus (PiS) -puolueen puheenjohtaja, varapääministeri Jaroslaw Kaczynski vakuuttaa, että hallitus ei peräydy lakimuutoksesta. Puolan aborttilainsäädäntö on jo nykyisin Euroopan tiukimpia.

Puolan todelliseksi johtajaksi luonnehditun Kaczynskin mukaan mielenosoituksilla pyritään “tuhoamaan Puola”. Varapääministeri vetosi myöhään tiistai-iltana kannattajiinsa kehottaen näitä “puolustamaan kirkkoja millä hinnalla hyvänsä”.

Arvostelijoiden mukaan 71-vuotias varapääministeri antoi jalkapallohuligaaneille ja äärioikeistolaisille ryhmille suoranaisen luvan pahoinpidellä ihmisiä kaduilla.

Myös pääministeri Mateusz Morawiecki on vaatinut tilanteen rauhoittamista. Hänen mukaansa barbarismia kirkkoja vastaan ei tule sallia.

Laillisia abortteja tuhansia – laittomia satojatuhansia

Puolalaismedian mukaan yliopistojen luentoja on peruttu. Myös pääkaupunki Varsovan ja Krakovan pormestarit ovat ilmaisseet tukensa työpaikkojen jäämiselle tyhjäksi.

Puolan parlamentissa vasemmistolaiset kansanedustajat ovat huutaneet uuden lain vastaisia iskulauseita.

Puolassa tehdään vuosittain noin 2 000 laillista aborttia. Todellisen määrän arvioidaan olevan noin satakertainen.

Tiukka lainsäädöntö on johtanut aborttiturismiin ulkomaille ja laittomiin raskaudenkeskeytyksiin Puolassa.

Korjattu 28.10. klo 13.54 pääministeri varapääministeriksi.

Lue myös:

Puolan pääministeri vetoaa mielenosoittajiin ja sanoo, ettei vandalismia suvaita

Kymmenet tuhannet aborttikieltoa vastustavat protestoijat tukkivat teitä eri puolilla Puolaa

Puolassa perustuslakituomioistuin linjasi aborttioikeuden rajoittamisesta – Päätös tekee aborteista lähes mahdottomia

Poland abortion ruling: Protesters block roads across the country (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, REUTERS

Lue seuraavaksi