1. yle.fi
  2. Uutiset

Joulupukkikin tekee tänä vuonna etätöitä: kuopiolainen pukki vierailee perheiden luona Teams-palaverissa

Moni perhe on päättänyt jättää pukkivierailun tänä vuonna väliin koronariskin takia.

joulupukki
Joulupukki pujahtaa kuusen taakse.
Mitä pukki siellä lumihangessa tekee? Hus takaisin sisälle, lapset odottavat tietokoneen näytöllä.Hannu Harhama / Yle

Kun kaikki muutkin soittelevat nyt videopuheluita, niin miksei joulupukkikin?

Näin ajatteli joulupukkikeikkoja 20 vuotta tehnyt kuopiolainen Jarmo Kuittinen, kun päätti tänä vuonna vierailla lasten luona etäyhteyksin.

– Meinasin ensin, etten tekisi keikkoja yhtään tänä vuonna. Sitten kuulin, että on olemassa palveluita, joissa pukki nauhoittaa etukäteen videotervehdyksiä lapsille. Ajattelin, että tuonhan voisi viedä vielä pidemmälle, Kuittinen kertoo.

Kuittinen tervehtii perheitä videoyhteyksien kautta, Zoom-palavereista tutulla tavalla. Valokuvaajana työskentelevä Kuittinen rakentaa joulupukin päämajan studioon, johon hän lavastaa jouluisen maiseman videon taustalle.

Tontut toimittavat paketit talonnurkalle, jotta perhe voi jakaa ne itse.

joulupukki Jarmo Kuittinen ja koira
Jarmo Kuittinen on ollut joulupukkina jo 20 vuotta.Jarmo Kuittinen

Moni perhe jättää joulupukin väliin

Pukki tulee tänä vuonna tavallista harvempiin koteihin, kertoo Suomalainen joulupukkiyhdistys ry:n presidentti Mika Väkeväinen.

Syynä eivät ole poikkeuksellisen tuhmat lapset vaan korona: perheet ovat huolissaan siitä, että talosta toiseen kiertävä joulupukki voi altistua virukselle tai altistaa muita.

Toisaalta satoja vuosia vanha joulupukki kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään, ja joulua voivat olla perheen kanssa viettämässä vaikka isovanhemmat.

Perheet ovat jonkin verran peruneet jo sovittuja pukkivierailuja, kun joulun suunnitelmia on mietitty uusiksi.

– Varaustilanne ei ainakaan vielä ole ollenkaan samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Suosituimpien pukkien kalenteri voi täyttyä jo lokakuussa, mutta nyt on tyhjää, Väkeväinen sanoo.

Etäpukille on kysyntää

Kuittisen etäpukkipalvelulla on ollut jo kovasti kysyntää, ja aatolle on jo tehty varauksia. Kuittinen perii etänä pukkipalkkiota hiukan vähemmän kuin tavallisesti.

Etäpukkeilu säästää aattona aikaa, sillä Kuittisen arvion mukaan puolet ajasta kuluu yleensä paikasta toiseen liikkuessa. Ennakkovalmistelut eli studion lavastaminen ja tekniikan rakentaminen tosin vievät aikaa.

– Pitää testata yhteydet etukäteen, että ne toimivat varmasti aattona eikä tule pettymyksiä.

Etäjoulupukkeilu tuntuu Kuittisesta hiukan oudoltakin ajatukselta, mutta toisaalta hän haluaa, että kauan jatkunut pukkiperinne ei katkea.

– Perheissä kiertely kuitenkin kuuluu minun jouluuni.

Kuittinen ei ole joulun ainoa etäpukki: myös joulupukkiyhdistyksen presidentti Väkeväinen kertoo kuulleensa, että osa pukeista tekee tänä vuonna etäyhteysvirityksiä.

Toisissa perheissä on esimerkiksi sovittu, että pukki piipahtaa lyhyesti ulkona tai eteisessä turvavälien päässä.

– Jokainen voi valita itselleen sopivan tavan.

Tilaisitko etäjoulupukin kotiisi? Aiheesta voi keskustella 2.11. kello 23.00 saakka.

Lue lisää:

Joulupukin luola Rovaniemellä pysyy kiinni talvikaudella - yrittäjä Ilkka Länkinen: "Kotimaisia vieraita ei riitä tarpeeksi"

Tuleeko teillekin joulupukki? Näillä ohjeilla teet käynnistä sujuvan ja vähennät pukin stressiä

Lue seuraavaksi