1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. keksinnöt

Mikä on yhdelle katastrofi, voi olla toiselle mahdollisuus: korona lisännyt VTT:n tutkimusmääriä – ja osa vanhoista keksinnöistä saa nyt nostetta, kuten moduulihuoneet

Uudenlaisia koronaan liittyviä tuotteita tulee koko ajan lisää.

Espoon sairaalan uusissa moduulihuoneissa patentoitu tekniikka tuhoaa ilman ja kosketuspintojen epäpuhtauksia, viruksia ja bakteereja. Kuva: Vetrospace Oy

Oli kyse sitten sodan, ilmastonmuutoksen tai koronaviruksen kaltaisista tragedioista, aina löytyy myös heitä, jotka jollain tapaa hyötyvät niistä.

Koronaviruksen sävyttämä vuosi on jo synnyttänyt jos jonkinlaista uutuutta: on viruksen tuhoavaa ovenkahvatarraa Jyväskylässä ja ihmesormikasta (siirryt toiseen palveluun) – ja osa vanhemmista keksinnöistä palvelee nyt uusia ympäristöjä, kuten viruksen tuhoava moduulihuone (siirryt toiseen palveluun) Espoon sairaalassa.

Synnytysosastolle vuokrattiin toukokuussa neljä innovatiivista huonetta, joiden patentoitu CME-tekniikka tuhoaa pinnoilta epäpuhtauksia, bakteereita ja viruksia.

Kolme huoneista on potilaskäytössä synnyttäjien odotustiloina, yhdessä on pieni toimistotila. Käyttökokemukset ovat olleet hyviä. Lasiseinäiset tilat sopivat henkilökunnan mukaan ympäristöönsä luontevasti. Myös potilaat ovat olleet tyytyväisiä.

– Modulihuoneet antavat kaivattua yksityisyyttä, mahdollisuuden lepoon ja seurantaan sekä näin korona-aikana myös tarvittavaa etäisyyttä, sanoo HUSin Espoon sairaalan synnytyksistä vastaava Leena Rahkonen.

Koronaviruksen aikaansaama uusi tilanne yhteiskunnassa ja teollisuudessa näkyy konkreettisesti myös valtion omistamassa Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä.

Tietyissä VTT:n tutkimusaihealueissa tutkimusvolyymin kasvu ollut kahdeksankertainen normaalivuoteen verrattuna, kertoo liiketoimintajohtaja Erja Turunen.

– Tutkimuspöydälle ja meidän tutkijoidemme aivoille on tullut entistä enemmän kysymyksiä, joita meidän osaamisellamme voidaan ratkoa. Osaamiselle on tullut kokonaan uudenlaistakin käyttöä pandemian keskellä, Turunen kertoo.

Covidsafe tarrapinnoitetta asennetaan ovenkahvaan. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Testauksia yhdessä VTT:n kanssa

Espoon sairaalan synnytysosasto otti HUSin sairaaloista ensimmäisenä käyttöön suomalaisen Vetospacen valmistamat tilat, jotka voi tuoda olemassa olevaan rakennukseen ilman suurta remontointia.

Uusi sairaala Espooseen pitäisi valmistua vasta vuonna 2026, joten modulihuoneet toimivat lisätilana sinne saakka.

– Modulihuoneet mahdollistavat, ettei ruuhka-aikoina jouduta käännyttämään synnyttäjiä muuhun sairaalaan. Ne parantavat hoitoa ja potilastyytyväisyyttä. Synnyttäjien ohjaaminen toisiin sairaaloihin ei lisää potilastyytyväisyyttä, HUSin Espoon sairaalan synnytyksistä vastaava Leena Rahkonen sanoo.

Huoneissa on oma ilmastointi, valaistus ja sähköt, mutta ei vesipistettä tai wc-tiloja, joten ne eivät sovellu sairaalan varsinaisiksi synnytyshuoneiksi.

Vetospace aloitti yhteistyön VTT:n kanssa 2017 periaatetasolla, mutta yritys kehitti itsenäisesti huoneissa toimivan puhdistusmenetelmän. Testaukset tehtiin yhteistyössä VTT:n kanssa.

– Kilpailu kiristyi tila-alalla, joten lähdimme kehittämään uusia ratkaisuja ihmislähtöisesti. Idea lähti siitä, kun mietimme, mitä muuta voi tarjota kuin pelkän tilan. Myymme nykyään kohtaamisturvallisuutta, sanoo Vetrospacen toimitusjohtaja Jouko Urpolahti.

Menetelmä on patentoitu Suomessa ja ulkomailla. Ilmassa liikkuvat bakteerit ja virukset aiheuttavat 70 prosenttia tartunnoista.

– Kontrolloitu tila on tapa suojautua niin hyvin kuin mahdollista. Kukaan ei voi antaa 100-prosenttista suojaa, mutta näillä päästään jo lähelle, noin 99,9 prosenttiin, Urpolahti sanoo.

Urpolahden mukaan sairaalapuoli on uusi ympäristö. Aiemmin yritys on tehnyt erilaisia modulitiloja julkisiin tiloihin, kuten pankkeihin, kouluihin tai yritysten kokouskäyttöön. Sairaalakäyttöön soveltuva tila esiteltiin ensimmäisen kerran Medica-messuilla marraskuussa 2019.

Yrityksen täysin vastaavan kaltaisia huoneita kuin Espoon sairaalassa on mennyt nyt kymmenkunta, mutta vähän kevyemmällä puhdistusmenetelmällä varustettuja huoneita 100–120 kappaletta. Suomessa moduliratkaisuja on sairaalamiljöössä muun muassa Turussa ja Jyväskylässä. Kysyntää on myös ulkomailta, esimerkiksi USA:sta, Euroopan maista ja Aasiasta.

Kuluttaja päättää, mikä uutuustuote on tarpeellinen

Kuluvan vuoden aikana VTT:n osaamista on käytetty suoraan koronaan liittyvissä aihepiireissä esimerkiksi suojautumisen, virusten kulkeutumisen ja erilaisten pintamateriaalien ymmärtämiseen.

– Juuri näissä teemoissa meillä on ollut selkeää kasvua tutkimusvolyymissa, ja paljon tästä on ollut yritysten suoria tilauksia, sanoo liiketoimintajohtaja Erja Turunen.

Turusen mainitsemista uudenlaisista asioista esimerkkinä käyvät kaupungit: VTT on tutkinut esimerkiksi kaupunkien päätöksentekokyvyn ylläpitämistä pandemiatilanteen keskellä.

– Miten eri asiat kaupungeissa vaikuttavat siihen, että asukkailla ja yrityksillä on hyvä olla koronanjälkeisessä ajassa, Turunen selventää.

Uusien kuluttajille suunnattujen innovaatioiden – kuten puhelimendesifiointiautomaattien ja ihmesormikkaiden – kohdalla Turunen rohkaisee jokaista ajattelemaan omilla aivoillaan. Lähtökohta on, että kuluttaja ja käyttäjä valitsevat, mikä tuote tai teknologia on tarpeellinen ja mikä ei, kunhan se toimii niin kuin on luvattu.

– Ja voi tietysti ajatella myös niin päin, että kaikki mikä virusta tuhoaa ja poistaa, on varmasti tarpeen, kunhan se toimii niin kuin on ajateltu ja luvattu, ja jos teknologian hinta suhteessa sen tuottamaan lisäarvoon on kohdallaan. Tutkimus voi auttaa eri teknologioiden toimivuuden todentamisessa ja kehittämisessä.

Moduulihuoneet rakennettiin HYKSin Espoon sairaalan synnytysosastolle viime toukokuussa. Kuvassa HYKSin Espoon sairaalan apulaisylilääkäri Leena Rahkonen ja apulaisosastonhoitaja Jaana Viljakainen. Kuva: Vetrospace Oy

EU:n elvytyspaketista virtaa innovaatioihin?

EU-maat hyväksyivät heinäkuussa jättimäisen elvytyspaketin. Eurooppa ottaa yhdessä 750 miljardin euron lainan markkinoilta, jakaa sen avustuksina ja lainoina jäsenmaille ja vastaa yhdessä, että velka maksetaan takaisin.

VTT:n liiketoimintajohtaja Erja Turunen pitää tärkeänä, että elvytyspaketista Suomelle ohjautuvista rahoista käytetään merkittävä osa uusien innovaatioiden käyttöönoton vauhdittamiseen.

Turusen mukaan nyt tarvitaan uudentyyppisiä testausalustoja, joiden avulla yritystoiminta voi mahdollisimman helposti todentaa ja testata omia teknologioitaan.

Esimerkkinä tällaisesta hän mainitsee Espoon Otaniemen alueen, jossa VTT:kin sijaitsee. Aluetta pyritään VTT:n, Espoon kaupungin ja useiden yritysten yhteistyönä kehittämään älykkään kaupunkiympäristön kehitysalustaksi. Tämä edellyttää muun muassa alueen teknologista varustelua mahdollisimman nykyaikaiselle tasolle.

– Tällaisia älykaupunkiratkaisuja kehitetään paljon, mutta ne ovat usein vain erilaisia simulointimalleja. Niistä on pitkä matka siihen, että nähdään, miten asukkaat käyttäytyvät, miten otetaan uusia palveluja ja liiketoimintamalleja käyttöön ja niin edelleen.

Konkreettiset testialustat ovat Turusen mukaan tarpeellisia myös suurten, monia toimijoita yhdistävien ongelmien ratkomisessa. Tällaisesta esimerkkinä käy vaikkapa ilmastokriisi: äärimmäisen vaativat ja monimutkaiset ongelmat vaativat äärimmäisen vaativia ja monimutkaisia ratkaisuja. Ja sellaisia pitää päästä kehittämään yhdessä ja oikeanlaisessa ympäristössä.

Tuloksena maailmasta voi tulla parempi paikka ja kriiseihin voi löytyä ratkaisuja. Ja aina on myös joku, joka hyötyy.

– Monimutkaisissa ja globaaleissa kriiseissä on mieletön markkinamahdollisuus suomalaisille ongelmia ratkoville vientituotteille, Turunen muistuttaa.

Lue myös:

Puu tappaa bakteereita, mutta miksi sitä ei hyödynnetä sairaaloissa tai päiväkodeissa? – "Jonkun pitää olla ensimmäinen, mutta kuka uskaltaa"

Korjattu 9.11.2020 kello 17.59: Korjattu otsikosta ja leipätekstistä tieto siitä, että moduulihuoneet olisivat uusi keksintö. Näin ei ole, vaan niitä on valmistettu jo ennen koronaa.