1. yle.fi
  2. Uutiset

Äiti, mitä sun tatuoinnille tapahtuu, kun sä kuolet? Lapset kysyvät kuolemasta mutkattomasti, ja vastaamiseen löytyy nyt apua uusista kirjoista

Tänä syksynä on ilmestynyt useita lasten- ja nuortenkirjoja, joiden aiheena on suru, kuolema ja itsemurha.

lasten- ja nuortenkirjallisuus
Hautausmaalla risti hautamerkkinä.
Suhtautuminen kuolemaan ja suruun on muuttunut etäiseksi.Henrietta Hassinen / Yle

Äiti, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee? Missä sun isä on nyt?

Tällaisiin kysymyksiin Kirsi Alaniva ei ollut varautunut lainkaan. Ei nyt vielä, lapsihan oli vasta kolmivuotias. Alaniva oli ajatellut, että sitten kouluikäisenä kysymykset voisivat tulla eteen. Siihen mennessä hän ehtisi muotoilla mielessään pätevät vastaukset.

Nyt siihen ei ollut aikaa.

– Heitin lonkalta jotain, että isäni on nyt taivaassa. Jälkeenpäin soimasin itseäni, että miksi olin sanonut niin? Enhän usko siihen itsekään. Miksi olin valehdellut lapselleni?

Tästä sisuuntuneena Alaniva päätti ryhtyä tutkimaan aihetta. Syntyi idea kirjasta, joka käsittelisi kuolemaa.

– Kirjastosta olin löytänyt vain kirjoja, joissa käsiteltiin surua ja menetystä. Ne ovat varmasti hyviä, jos lapsen läheinen kuolee, mutta ne eivät vastaa peruskysymyksiin. Pieniä lapsia kiinnostaa, mitä se kuolema on ja mitä kuolleille tapahtuu.

Kirsi Alanivan kirjoittama ja kuvittaja Marjo Nygårdin kirja Luutarhan tarinoita.
Luutarhan tarinoita -kirjassa esitellään hautaamis- ja muistelutapoja ympäri maailmaa. Kirjan on kuvittanut Marjo Nygård.Henrietta Hassinen / Yle

Luutarhan tarinoissa esitellään viisitoista erilaista hahmoa ja viisitoista erilaista hautaamistapaa. Eri puolilla maapalloa on kehittynyt hyvin poikkeavia tapoja haudata ja muistella vainajia.

Alanivan oma suosikki on meksikolaisten Día de Muertos, jolloin kokoonnutaan hautausmaalle koristelemaan hautoja ja tuomaan vainajille herkkuja. Kulttuuri on tuttu Alanivalle, sillä hän on aikoinaan asunut Etelä-Amerikassa, missä juhla on myös tärkeä.

– Minusta on kaunis ajatus, että haudoilla voi viettää aikaa, tanssia ja ylläpitää suhdetta edesmenneisiin ihmisiin.

Suomalainen kulttuuri edustaa toista ääripäätä. Täällä vainajiin suhtaudutaan hyvin kunnioittavasti. Haudoilla ei iloita, vaan vaietaan.

– Täällä Suomessa tuntuu, että hautajaisten jälkeen suhde vainajiin katkeaa. Me emme hirveästi puhu heistä, emmekä muistele ääneen. Jouluna käymme sytyttämässä kynttilän haudalle, mikä sekin on hyvin vähäeleinen tapahtuma. Soisin enemmän iloista muistelua ja riemua.

Kirsi Alaniva
Turussa asuva Kirsi Alaniva kirjoittaa parhaillaan myös aikuisten romaania, joka käsittelee läheisen menettämistä.Henrietta Hassinen / Yle

Luutarhan tarinoissa esitellään muun muassa tiibetiläinen taivashautaus, jossa ruumis kuljetetaan korkealle vuorelle ja jätetään haaskalintujen ruuaksi.

– Se on mielestäni hieno ele ikään kuin lahjoittaa ruumis kiertoon. Tiibetinbuddhalaisille ruumis on vain kuori. Lisäksi hautaaminen olisi hankalaa kivisessä maastossa, eikä polttopuitakaan oikein ole, Alaniva selventää.

Indonesian Sulawesin saaren muistoseremonia oli ainut, jota Alaniva joutui pohtimaan. Voiko lastenkirjaan laittaa sellaista? Saarelaisten muistojuhla tuntuu meidän kulttuuristamme katsottuna brutaalilta. Muumioitu ruumis otetaan esiin muistojuhlan ajaksi, ja vainajan vaatteet vaihdetaan.

– Tapa tuntui aluksi todella oudolta, mutta mitä enemmän hankin siitä tietoa, sitä kauniimpana juhla näyttäytyi. He pitivät sillä tavoin läheisen suhteen edesmenneisiin.

Lapset suhtautuvat Alanivan mukaan hyvin mutkattomasti kuolemaan. Kysymyksiä saattaa putkahdella aivan arkisissa tilanteissa kuten kaupan kassajonossa tai uimahallin pukuhuoneessa.

– Yleensä ne liittyvät joihinkin aivan muihin aiheisiin. Kuten että, äiti, mitä sun tatuoinnille tapahtuu, kun sä kuolet? Tämä kirja on ollut prosessini, että pystyisin hätkähtämättä selittämään, että no, mitä sille tapahtuu.

Halloween-juhlinta on tuonut kuoleman lasten kulttuuriinkin omalla tavallaan. Silti Alaniva toivoo, että kouluissa voitaisiin juhlia myös pyhäinpäivää sen alkuperäisessä merkityksessä.

– Lapset voisivat esimerkiksi tuoda valokuvan edesmenneestä sukulaisesta tai läheisestä ja kertoa hänestä jotain. Tarinoiden avulla edesmenneet tulisivat läheisemmiksi ja lapset tutustuisivat heihin paremmin. Samalla tulisi varmasti keskustelua kuolemasta.

Surulle ei anneta aikaa

Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana kuolema on tullut lähemmäs lasten elämää koronan takia. Uutisissa luetellaan päivittäiset kuolinluvut, ja monet lapset pelkäävät isovanhempiensa puolesta.

– Uskon, että koronan takia monissa perheissä on keskusteltu kuolemasta ensimmäistä kertaa.

Hautapatsas Hietaniemen hautasmaalla Helsingissä.
Surevan ihmisen kohtaaminen on nykyään vaikeaa niin lapsille kuin aikuisille.Henrietta Hassinen / Yle

Tänä syksynä on ilmestynyt useita kuolemaa ja surua käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja. Otavan lasten ja nuorten kirjoista vastaava kustannusjohtaja uskoo niille olevan tarvetta.

– Lapset ovat uteliaita niin elämän kuin kuolemankin suhteen. Vanhemmille kysymykset saattavat olla usein hankalia. Kirjoista saa apua kuoleman ja surun käsittelyssä, Kaisu-Maria Toiskallio sanoo.

Kirjailija Mari Kujanpää halusi kirjoittaa kirjan lapsen surusta. Akselin suru kertoo, miten Akselin mummi kuolee ja miten suru lähes lamauttaa kolmasluokkalaisen pojan.

– Lapsen surua ei ole liikaa käsitelty kirjallisuudessa. Etenkin nykyään kuolema ja suru ovat muuttuneet hyvin kaukaisiksi asioiksi, kertoo Kujanpää.

Lasten- ja nuorten kirjoja kuolemasta.
Tänä syksynä on ilmestynyt useita kuolemaa ja surua käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja.Henrietta Hassinen / Yle

Myös Kujanpää on joutunut pohtimaan, miten asetella sanat, ettei kuolemasta tule pelottavaa.

– Täytyy sanoa, että aikuiselle on yllättävän vaikeaa löytää oikeat ilmaisut ja päästä lapsen tasolle.

Nykyään suremiselle ei oikein anneta aikaa. Pahasta olosta ja apeudesta on päästävä yli ja suoritettava suru pois päiväjärjestyksestä. Siksi Kujanpää halusi tehdä kirjan Akselista suorastaan surun murtaman.

– Surulle ei anneta riittävästi tilaa. Toivotaan, että jatketaan pian reippain mielin eteenpäin. Usein ajatellaan, että lapsuus on sellaista punaposkista aikaa, johon surut eivät kuulu.

Kujanpää on iloinen, että nykyään lapsille ja nuorille tehdään kirjoja kuolemasta ja surusta. Nyt hänen on helpompi työssään kirjastonjohtajana antaa suosituksia.

– Silloin tällöin aikuiset tulevat kysymään, olisiko mitään surua käsitteleviä kirjoja. On niitä toki ollut, mutta ei niin ilahduttavan paljon kuin nyt.

Lue lisää:

Viisi haitallista käsitystä surusta

Halloweenin vietto on lapsille jo perinnettä – merkkipäiväksi siitä ei vielä ole

Santa Muerten kultti pullahti julkisuuteen pyhäinpäivänä vuonna 2001 – Nyt se on Latinalaisen Amerikan nopeimmin kasvava uskonto

Kuolleiden päivän kuvastoissa näkyy muinaisen atsteekkijumalattaren hahmo – kuolema voi myös hymyillä ja vietellä

Lue seuraavaksi