1. yle.fi
  2. Uutiset

Tampereella Hervannan terveysasemalla käyneet ovat voineet altistua koronavirukselle – altistumisepäily myös Orvokin päiväkodissa Nokialla

Kaikkia tuona aikana terveysasemalla asioineita henkilöitä kehotetaan varovaisuuteen.

Tampere
Taysin julkisivu.
Antti Eintola / Yle

Tampereella Hervannan terveysasemalla maanantaina asioineet ovat voineet altistua koronavirustartunnalle. Altistumisaika on voinut olla 26. lokakuuta kello 12.30–13.30.

Kaikkia tuona aikana terveysasemalla asioineita henkilöitä kehotetaan varovaisuuteen ja muistutetaan, että mikäli ilmaantuu infektio-oireita, on syytä pysytellä kotona ja hankkiutua koronavirustestiin. Lisätietoa Tampereen kaupungin sivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Nokian Orvokin päiväkodissa on todettu mahdollisia altistumisia korona-infektiolle. Varotoimenpiteenä osa päiväkodin lapsista ja henkilökunnasta on asetettu karanteeniin. Karanteenissa on Nokian johtavan ylilääkärin Katja Ylitolvan mukaan yhteensä 50 lasta ja aikuista.

Muiden osalta päiväkotitoiminta jatkuu normaalisti.

Juttua päivitetty kello 16.02: Lisätty tieto Orvokin päiväkodin tilanteesta ja kello 16.54 karanteeniin asetettujen määrästä.

Lue seuraavaksi