Julkkiksiksi nousseet lentokentän koronakoirat saivat tunnustuksen: E.T, Kössi, Miina ja Valo ovat nyt erikoissankarikoiria

Koronakoirat ovat niittäneet runsaasti hyvää mainetta mediassa ja maailmalla.

E.T on jo tottunut poseeraamaan kameroille. Kuva: Matti Myller / Yle

Suomen Kennelliitto palkitsee vuosittain sankarikoiria, jotka ovat pelastaneet ihmishenkiä.

Tänä vuonna liitto palkitsee myös erikoissankarikoiran arvolla Helsinki-Vantaan lentokentällä työskentelevät koronakoirat Kössin, Miinan, E.T:n ja Valon.

Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan Harri Lehkosen mukaan nämä neljä koiraa vaikuttavat merkittävästi ihmisten hyvinvointiin jopa kansainvälisellä tasolla, kun ne tunnistavat koronavirusta Helsinki-Vantaalla liikkuvissa matkustajissa.

– Ne myös tuovat esille koiran merkityksen yhteiskunnassa. Mikään ei pysty korvaamaan ihmisen nelijalkaista ystävää, Lehkonen toteaa liiton tiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun)

Miina osaa keskittyä työhönsä lentokenttäympäristössä. Kuva: Sara Salmi / Yle

Koirat ovat Wise Nose – Suomen hajuerottelu ry:n kouluttamia.

Yhdistyksen toiminnanjohtajan Susanna Paavilaisen mukaan koronakoirat ovat luontevasti löytäneet oman paikkansa lentokentän työyhteisössä ja piristävät sen ilmapiiriä.

Muut työntekijät ja matkustajat tunnistavat koirat ja tulevat tervehtimään niitä.

Kössi pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Kuva: Sara Salmi / Yle

Helsingin yliopiston tutkimuksessa koira on onnistunut haistamaan koronaviruksen potilaan virtsanäytteestä ennen kuin laboratoriotestit ovat antaneet positiivisen tuloksen.

Näiden alustavien tutkimustulosten pohjalta Helsinki-Vantaan lentokentällä testataan tämän vuoden loppuun saakka neljän koronakoiran voimin vapaaehtoisten matkustajien ihopyyhintänäytteitä.

Valo on tehnyt myös syöpänäytteiden hajuerottelua. Kuva: Matti Myller / Yle

Runsaasti mediassa näkyvyyttä saaneet lentokentän erikoissankarikoirat ovat innoittaneet monia ihmisiä pohtimaan, voisiko oman koiran kouluttaa koronakoiraksi.

Julkkiskoirien ohjaajat kuitenkin huomauttavat, että koronakoiratoiminta ei ole harrastusta, sillä se edellyttää kokopäiväistä sitoutumista.

Lue myös: