1. yle.fi
  2. Uutiset

Vertti Harjuniemi oli ensimmäisenä paikalla kun kaksosvauvat syntyivät kotiin kolme kuukautta etuajassa – lehtijuttu vuosia myöhemmin toi hyviä uutisia

Harjuniemi uskoo, että palomiehen ammatti on jollain tavalla kaikille kutsumusammatti.

ensihoito
Vertti Harjuniemi muistelee dramaattista ensihoitotehtävää: En tiennyt synnytyksestä juuri mitään
Vertti Harjuniemi muistelee dramaattista ensihoitotehtävää: En tiennyt synnytyksestä juuri mitään

Valmentaja ja kuntosaliyrittäjä Vertti Harjuniemi on monille tuttu muun muassa television treenaussarjoista. Toisinaan hänet sekoitetaan myös toiseen rovaniemeläismieheen, nimittäin Antti Tuiskuun.

– On siitä tullut kyselyjä, ei ehkä enää niin paljon kuin aiemmin, Harjuniemi nauraa.

Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut mies paljasti kuitenkin, että hän ja Tuisku olivat luokkakavereita yläasteella Rovaniemellä.

Tällä hetkellä Harjuniemeä pitää kiireisenä oma yritys, jossa valmennetaan muun muassa pelastusopiston pääsykokeisiin. Harjuniemi on myös itse aiemmalta ammatiltaan palomies. Tampereella pelastuslaitoksella työskennellessään hän teki sekä ensihoitajan että palomiehen töitä.

Kuuden vuoden jaksoon pelastuslaitoksella liittyy hänellä paljon muistoja.

"Kumpikaan meistä ei ollut edes nähnyt vastasyntynyttä"

– Mieleenpainuvimmat muistot ovat ensihoitopuolelta vaikka voisi kuvitella, että isot tulipalot ovat raflaavia. Mutta ensihoitotehtävät ovat kuitenkin enemmän niitä, joissa pelastetaan henkiä.

Yksi tällainen tilanne oli kotona alkanut synnytys. Harjuniemi oli parinsa kanssa ensimmäisenä paikalla, kun kaksosvauvat syntyivät kolme kuukautta etuajassa.

– Kumpikaan meistä ei ollut edes nähnyt vastasyntynyttä. Meillä oli vain opistosta saatu parin päivän koulutus aiheeseen ja sillä pohjalla mentiin.

– Kun puhutaan kolme kuukautta etuajassa syntyneistä, niin he ovat niin pieniä, ettei ole edes olemassa välineitä hengityksen tukemiseen. Yritimme antaa vauvoille happea ja pitää lämpimänä ja koko ajan olimme yhteydessä puhelimella lääkäriin sairaalaan.

Pienet keskosvauvat ja äiti saatiin turvallisesti sairaalaan, mutta vastasyntyneiden kohtalo oli jäänyt mietityttämään Harjuniemeä.

– Yritin moneen kertaan kysellä, että mitenköhän näiden vauvojen kävi, mutta kukaan ei oikein tiennyt.

Kului vuosia ja sitten sattumalta tamperelaisessa kahvilassa hän törmäsi aiheeseen.

– Selasin jotain kaupunkilehteä, jossa oli juttua ensihoidosta. Luin sitä siinä kahvinjuonnin lomassa ja tajusin, että siinähän ovat ne pikkuvauvat ja että se tarina kertoo juuri siitä tapauksesta, jossa minä olin ollut mukana. Ja kaikki oli mennyt hyvin.

Harjuniemi jätti työt pelastuslaitoksella kuuden vuoden jälkeen, koska halusi panostaa valmentamiseen. Mutta hänelle työ pelastuslaitoksella vastasi juuri sitä mitä hän odottikin.

– Se on hieno ammatti ja uskon, että jollain tavalla se on kaikille kutsumusammatti. Kaikki tietää, miten tärkeää työtä siinä tehdään ja se on tosi arvokasta duunia.

Millaista on treenata Suomen vahvin mies -kilpailuun? Katso koko haastattelu Yle Areenasta

Lue seuraavaksi