1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolan seudun ammattiopisto tavoittelee lupaa uusien tutkintojen järjestämiseen – taustalla alueen työvoimatarve

Jos uusien tutkintojen järjestämiseen saadaan lupa, Ksao tarvitsee lisää henkilökuntaa.

tutkinnot
Kouvolan seudun ammattiopisto
Kouvolan seudun ammattiopisto haluaa syventää useiden eri alojen tutkintorakennetta. Arkistokuva.Juha Korhonen / Yle

Kouvolan seudun ammattiopisto pyrkii laajentamaan tutkintovalikoimaansa.

Kouvolan opetus- ja kulttuurilautakunta päätti keskiviikkona, että kaupunki hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä ammattiopistolle lupaa yhdeksän uuden tutkinnon järjestämiseen.

Lähes kaikkien uusien tutkintojen aloja on opetettu Ksaossa aiemminkin, mutta nyt tavoitteena on syventää niiden tutkintorakennetta.

Haettavat tutkinnot ovat ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Perustutkintoon verrattuna ammattitutkinnot ovat syvällisempiä ja kohdistuvat rajatumpiin tehtäviin. Erikoisammattitutkinnolla tähdätään yleensä työnjohdollisiin tehtäviin.

Kun esimerkiksi ajoneuvoalan perustutkinnossa opetetaan mahdollisimman laajasti kaikki autosta, ammattitutkinnossa voi erikoistua syvemmin vaikka auton sähköihin. Luontoalan ammattitutkinnon suorittanut voisi toimia esimerkiksi erä- tai luonto-oppaana.

– Ammattitutkinnon suorittaneita halutaan työelämään yleisesti siitä syystä, että he ovat valmiimpia itsenäiseen työskentelyyn, Kouvolan seudun ammattiopiston rehtori Timo Olli sanoo.

Perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja sen yleinen suoritusaika on noin kolme vuotta. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot puolestaan ovat noin 150-180 osaamispisteen laajuisia ja niiden yleinen suoritusaika on vuodesta puoleentoista vuotta.

Uusia työntekijöitä

Haettavat tutkinnot perustuvat alueen työvoimatarpeeseen, jota on määritetty työnantajien ja Kymenlaakson jatkuvan oppimisen työryhmän kanssa.

Mahdollisten uusien aloituspaikkojen määrästä ei ole vielä tietoa. Jos tutkintojen järjestämiseen saadaan ministeriöltä lupa, Ksao tulee tarvitsemaan useita uusia työntekijöitä.

– Tällä hetkellä henkilöstö on hyvin kiinni nykyisissä tehtävissään. Voi olla, että osittain koulutuksia joudutaan myös rytmittämään uudestaan niin, ettei kaikkia koulutuksia aloiteta joka vuosi. Sieltä voi löytyä henkilöstöresurssia. Tarvitsemme kuitenkin myös uutta osaamista meille, Timo Olli sanoo.

Ollin mukaan lupaprosessissa menee yleensä noin vuosi. Jos lupa uusien tutkintojen järjestämiseen saadaan ensi vuonna, uudet koulutukset alkavat todennäköisesti vuonna 2022.

Lue seuraavaksi