1. yle.fi
  2. Uutiset

Uudet ravintolarajoitukset: Viidessä kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnassa yökerhojen ja baarien valomerkki tulee klo 22, paikat kiinni klo 23

Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla ravintoloita rajoitetaan muita maakuntia tiukemmin. Uudet rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin saakka.

ravintolat
Ravintola Yuca Rovaniemellä.
Uudet alueelliset ravintolarajoitukset tulevat voimaan sunnuntaina.

Uudet alueelliset ravintolarajoitukset tulevat voimaan marraskuun alussa.

Tartuntatautilain mukaan ravintoloiden toimintaa voidaan rajoittaa alueen koronatilanteen perusteella ja ravintolan päätoiminnan mukaan.

Alkoholin anniskeluun keskittyviä yökerhoja, baareja ja pubeja rajoitetaan tiukemmin, ruokaravintoloita ja kahviloita kevyemmin.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan rajoitukset on jaettu neljään portaaseen tautitilanteen mukaan. Nyt on otettu käyttöön kolme kategoriaa.

– Rajoitukset helpottuvat nyt ruokaan keskittyneissä ravintoloissa, Kiuru kertoo.

Ne alueet, joissa ei ole yhtään koronatartuntaa voidaan tulevaisuudessa vapauttaa rajoituksista kokonaan. Tällä hetkellä ei ole nollan tartunnan maakuntia.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen myöntää, ettei ravintoloiden jaottelu ole helppoa.

Esimerkikiksi Uudellamaalla on tuhat ravintolaa, joissa rajanveto on vaikeaa, koska päivisin ja iltaisin paikassa voi olla erityyppistä toimintaa.

– Meillä ei siis ole lupa tai muuta määrittelyjärjestelmää, jossa ravintolat olisi näin jaettu. Laki lähtee siitä, että ravitsemisliikkeet määrittelevät itse oman toiminta-ajatuksen perusteella, mitä ne ovat. Jos määrittely on väärä, aluehallintovirastosta tulee sitten yhteydenotto. Jako ei siis ole kattava ja varma. Varmasti tulee olemaan rajatapauksia, Tuominen toteaa.

Saman ravintolan kohdalla rajoitukset voivat siis vaihtua päivällä ja illalla sen hetkisen toiminnan mukaan.

  • Voit katsoa tallenteen sosiaali- ja terveysministeriön infosta klikkaamalla jutun kuvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan epidemian kiihtymisvaiheessa on tällä hetkellä neljä sairaanhoitopiiriä: Helsinki ja Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Vaasan sairaanhoitopiiri on leviämisvaiheessa.

15 sairaanhoitopiiriä on koronaepidemian perustasolla.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisen mielestä ravintoloiden toiminnan rajoittaminen on edelleen tarpeen.

Hän kertoo esimerkin yökerhosta lähteneestä tartuntaketjusta, jossa oli parikymmentä harrastukseen liittyvää jatkotartuntaa. Puumalaisen mukaan ravintoloista on lähtenyt kaikkiaan noin 20 tartuntaa, jotka ovat jokainen johtaneet kymmeniin jatkotartuntoihin.

Koko maassa säilyy istumapaikkavaatimus

Torstaina hyväksytyssä valtioneuvoston asetuksessa on määritelty (siirryt toiseen palveluun) tarkemmin alueelliset ravintolarajoitukset. Sunnuntaina voimaantulevat uudet rajoitukset ovat voimassa puolitoista kuukautta joulukuun puoliväliin.

Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa yökerhojen, baarien ja pubien on lopetettava alkoholin anniskelu kello 22. Nämä alkoholia pääosin tarjoilevat ravintolat pitää laittaa kiinni kello 23.

Muut ravintolat, kuten ruokapaikat voivat olla auki kello 24, ja anniskelu pitää lopettaa kahta tuntia ennen sulkemista.

Näissä maakunnissa yökerhot, baarit ja pubit saavat ottaa sisään vain puolet tavallisesta asiakasmäärästä. Muut ravintolat voivat täyttää kolme neljäsosaa asiakaspaikoista.

Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevissa anniskeluravintoloissa valomerkki tulee kello 22 ja liikkeen saa pitää avoinna asiakkaille kello 23:een. Samat rajoitukset koskevat myös ruokaravintoloita.

Myös Pohjanmaalla yökerhojen, baarien ja pubien asiakasmäärä on rajoitettu puoleen. Ruokaravintoloiden asiakaspaikkoja on rajoitettu neljäsosalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Muissa maakunnissa ei rajoiteta ravintoloiden asiakasmääriä. Alkoholia pääasiallisesti myyvät ravintolat voivat olla auki kello 01, anniskelu loppuu tuntia aiemmin. Muun tyyppisissä ravintoloissa ei ole aukiolorajoituksia. Valomerkki tulee kuitenkin kello 24.

Kaikissa maakunnissa ravintoloiden asiakkailla pitää olla oma istumapaikka.

Ravintolayritysten pitää myös huolehtia huolellisesti toimipaikkojensa hygieniasta koronan leviämisen estämiseksi ja niiden on ohjeistettava asiakkaita turvaväleistä sekä tarjottava asiakkaille mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

Asiakkaiden oleskelu ravintolassa on myös järjestettävä väljästi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asiakaspaikkojen on oltava riittävän etäälle toisistaan.

Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske polttoainetta myyvien huoltoasemien yhteydessä olevia ravintoloita ja kahviloita. Myös laivojen ravintolat ja lentokoneiden tarjoilu on vapautettu näistä rajoituksista.

Hotellien aamiaisravintoloissa voidaan taas marraskuusta lähtien nauttia kuohuviiniä, kun anniskeluajan aloitusta aikaistettiin kello seitsemään.

Laissa enimmäisrajoitukset, asetuksessa tarkemmat

Tartuntatautilain mukaan ravintoloiden asiakasmääriä ja aukioloa on mahdollista rajoittaa vain sen verran kuin on välttämätöntä koronan leviämisen estämiseksi.

Anniskeluravintoloiden, kuten yökerhojen ja pubien asiakasmäärää voidaan rajoittaa enintään puoleen.

Ruokaravintoloiden ja kahviloiden asiakasmäärää voidaan rajoittaa enintään neljänneksellä. Asiakasmääriä ja aukioloaikoja olisi mahdollista rajoittaa siis myös vähemmän koronatilanteen niin salliessa.

Jos samassa ravintolassa on päivisin lounasravintola ja illalla esimerkiksi karaokebaari tai tanssiravintola, rajoitukset ovat päivällä löyhemmät ja illalla tiukemmat.

Ravintoloiden aukioloaikaa on mahdollista lyhentää alueen epidemiatilanteen niin vaatiessa. Lain mukaan ravintolat voidaan sulkea aikaisintaan kello 23. Alkoholin tarjoilu loppuu tuntia ennen sulkemista.

Ravitsemistoimintaa koskevat tartuntatautilain pykälät ovat voimassa helmikuun loppuun.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Sote-valiokunta linjasi: Yökerhoille ja pubeille tiukemmat, ruokaravintoloille ja kahviloille löyhemmät koronarajoitukset – aukioloajat alueen epidemiatilanteen mukaan

"Se, että meitä kuunnellaan ja kunnioitetaan merkitsee paljon", ravintoloitsija tyytyväinen uusiin linjauksiin

Mikä tekee kuppilasta ruokaravintolan? Avin mukaan ravintolat punnitsevat toimintaideansa itse

Avi sulkee koronarajoituksia rikkoneen baarin Joutsassa – Rikkomus paljastui poliisitehtävän yhteydessä

Kansliapäälliköt puolustavat kehnoksi syytettyä lainvalmistelua: "On helpompi olla kriitikko kuin kirjoittaja”

Lue seuraavaksi