1. yle.fi
  2. Uutiset

Vuoristo-Karabahissa kuolleiden määrä kasvaa – osapuolet syyttävät toisiaan uusista iskuista siviilikohteisiin

Azerbaidžan sanoo 21 siviilin kuolleen uusimmassa iskussa. Myös Vuoristo-Karabahin pääkaupunkia on jälleen tulitettu.

Vuoristo-Karabah
Mies katsastaa tuhoja Bardan kaupungin keskustassa tuhoutuneen auton vieressä.
Azerbaidžanilaiseen Bardan kaupunkiin osuneet ohjukset surmasivat Azerbaidžanin mukaan 21 siviiliä.Aziz Karimov / EPA

Armenialaisten valvoman Vuoristo-Karabahin joukot kertovat menettäneensä 51 sotilasta alueella jatkuvissa taisteluissa. Syyskuun lopussa alkaneissa taisteluissa kaatuneita armenialaissotilaita on nyt yli 1 100.

Azerbaidžan ei ole antanut tietoja omista sotilaallisista tappioistaan.

Azerbaidžan kertoi aiemmin, että 21 azerisiviiliä kuoli ja noin 70 loukkaantui eilisessä ohjusiskussa Bardan kaupunkiin, joka sijaitsee noin 20 kilometriä rintamalta. Armenialaiset joukot kiistävät tulittaneensa kaupunkia.

Uutistoimisto Tassin mukaan Vuoristo-Karabahin pääkaupunkia Stepanakertiä tulitettiin jälleen torstaiaamuna.

Kartta Vuoristo-Karabahin alueesta.
Harri Vähäkangas / Yle

Vuoristo-Karabahin viranomaisten mukaan lähellä Stepanakertiä sijaitsevan Shushan kaupungin lastensairaala sai eilen osuman.

Armenialaisjoukot ottivat Azerbaidžanille kuuluneen autonomisen Vuoristo-Karabahin haltuunsa 1990-luvun alussa käydyssä sodassa, jossa kuoli noin 30 000 ihmistä. Enemmistö alueen asukkaista on armenialaisia, mutta tuhannet azerit joutuivat pakenemaan sodan seurauksena.

Voitokkaat armenialaisjoukot valtasivat myös Azerbaidžanille kuuluvia alueita Vuoristo-Karabahin liepeiltä.

Armenialaiset ovat perustaneet tasavallan, jota mikään maa ei ole tunnustanut. Azerbaidžanin tavoitteena (siirryt toiseen palveluun)on pakottaa armenialaisjoukot lähtemään Vuoristo-Karabahista.

Lähteet: Reuters, Tass, AFP

Lue seuraavaksi