1. yle.fi
  2. Uutiset

Kasvihuonekaasun kierrättämisestä on tulossa bisnestä – näin hiilidioksidin kierrätys toimii

Tällä hetkellä yritykset ostavat fossiilisesti tuotettua hiilidioksidia. Biopohjainen hiilidioksidi päätyy taivaan tuuliin.

hiilidioksidi
Hiilidioksidin talteenottolaitteisto Kujalan jätekeskuksessa Lahdessa
Korkeakoulut selvittävät, miten Lahteen syntyisi konsepti, jossa hiilidioksidipäästöt muuttuisivat kannattavaksi bisnekseksi.

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu tutkivat, miten hiilidioksidin kierrätyksestä voisi tehdä kannattavaa liiketoimintaa, josta hyötyisivät sekä hiilidioksipäästöjen tuottajat että hiilidioksidia tuotannossaan tarvitsevat yritykset.

Laitteistoa kokeillaan tällä viikolla Päijät-Hämeen jätekeskuksessa Kujalassa Gasumin biokaasulaitoksella. Biokaasua tuotetaan päijäthämäläisten biojätteistä, ja se koostuu metaanista ja hiilidioksidista. Metaani käytetään liikenteen polttoaineena, mutta hiilidioksidi pääsee toistaiseksi ilmaan.

– Nappaamme hiilidioksidin talteen ja puhdistamme sen. Puhdistettua hiilidioksidia voi käyttää monissa kohteissa fossiilisesti tuotetun hiilidioksidin sijaan, selvittää tutkija Sami Luste LAB-ammattikorkeakoulusta.

Tarkoitus on luoda Päijät-Hämeessä toimiville yrityksille konsepti, jolla hiilidioksidia kierrätetään.

– Tavoitteena on, että vihreä kaupunki Lahti ja Päijät-Häme pystyvät kääntämään kasvihuonekaasun bisnekseksi ja sitä kautta edistämään vähähiilisyyttä.

Gasumin biokaasulaitos Kujalan jätekeskuksessa Lahdessa
Gasum odottaa, että kierrätetystä hiilidioksidista tulisi kaupallisesti kannattava tuote. Kujalassa biokaasulaitos tuottaa metaania liikenteen käyttöön. Hiilidioksidi pääsee vielä ilmaan.Juha-Petri Koponen / Yle

Hiilidioksidin puhdistus ja kierrättäminen ei ole täysin uusi juttu. Sitä tehdään jo esimerkiksi panimoteollisuudessa. Oluen käymisessä syntyvä hiilidioksidi käytetään uudelleen virvoitusjuomien kuplinnassa.

LUT-yliopiston professorin Esa Vakkilaisen mukaan kierrätyshiilidioksidia käytetään jo isoissa yrityksissä, mutta nyt tarkoituksena on luoda tuote, joka on kannattava myös pienemmässä mittakaavassa.

– Tällä halutaan saada aikaan se, että paikallinen hiilidioksidi virtaisi ja rahat pysyisivät alueella sen sijaan, että ne menevät hiilidioksidin ostamiseen muualta, sanoo Vakkilainen.

LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston pilotissa ovat mukana myös Lahden seudun kehitysyhtiö Ladec ja puhdistamolietteen käsittelypalveluja tarjoava LABIO oy. Hiilidioksidin talteenottojärjestelmä perustuu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) menetelmään.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Koelaitoksella tehdään jo hiilidioksidipäästöistä polttoaineita – yksi keino torjua ilmastonmuutosta, kun hälytyskellot jo soivat

Lue seuraavaksi