1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Forssa

Kahdelle miehelle vankeusrangaistus Forssan Linikkalankadun kesäkuisista tapahtumista

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi toiselle tuomiot muun muassa tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Toinen mies tuomittiin laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta.

Forssa
Poliisipartioita Forssan Linikkalankadulla
Poliisi piiritti Forssan Linikkalankadulla sijaitsevaa asuntoa kesäkuussa.Eeva Hannula / Yle

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä vankeuteen Forssan Linikkalankadulla kesäkuussa tapahtuneesta väkivallanteosta.

Tapauksessa uhkaavasti käyttäytynyt mies oli pyrkinyt sisään Linikkalankadulla sijaitsevaan kerrostaloasuntoon käyttäen sorkkarautaa ja moottorisahaa. Asunnossa ollut mies mies ampui asuntoon sisään yrittänyttä toista syytettyä haulikolla.

Toinen miehistä sai hätävarjelun liiotteluna tehdystä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta vankeutta kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia muun muassa tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä noin 11 000 euroa. Asunto-osakeyhtiölle korvattavaa kertyi noin 650 euroa.

Toinen mies tuomittiin kuuden kuukauden vankeuteen laittomasta uhkauksesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Vankeuden lisäksi mies tuomittiin korvaamaan tappoa yrittäneelle miehelle 2 000 euroa kärsimyksestä ja asunto-osakeyhtiölle noin 750 euroa.

Tuomiot eivät vielä ole lainvoimaisia.

Lue seuraavaksi