1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkija Nizzan puukkoiskusta: Ranskan yhteiskunta on yhä jakautuneempi – populistit kyseenalaistavat, kuka on oikea ranskalainen

Puukkomies tappoi kolme ihmistä aamulla Nizzassa.

Ulkomaat
Poliisi partioi torstaina Nizzan Notre Dame-katedraalin edustalla.
Poliisi partioi torstaina Nizzan Notre Damen katedraalin edustalla.Sebastien Nogier / EPA

Nizzan isku ei yllättänyt Ranskaan ja populismiin erikoistunutta tutkijaa Laura Parkkista. Parkkinen arvioi, että puukkohyökkäyksen ja muiden Ranskassa tehtyjen terroritekojen taustalla on yhteiskunnan syvä kahtiajako.

– Ranskassa puhutaan islam-fobiasta aivan hirvittävästi.

Pitkään Ranskassa asunut, mutta koronaviruspandemian takia Suomessa Pariisin Sorbonnen yliopistolle tutkimusta tekevä Parkkinen toteaa, että Ranskan tilanne on äärimmäisen jännittynyt.

Osaltaan jännitteitä ovat kiristäneet Parkkisen mukaan satiirilehti Charlie Hebdon julkaisemat pilakuvat profeetta Muhammedista.

– Populistit ja äärioikeisto ovat nostaneet esille kysymyksen siitä, kuka on oikea ranskalainen.

Puukolla aseistautunut hyökkääjä tappoi kolme ihmistä torstainaamuna Nizzassa. Puukotuksia tutkitaan terroritekona. Presidentti Emmanuel Macronin mukaan kyseessä oli islamistinen terrori-isku.

Lue tästä jutusta viimeiset tiedot Nizzan hyökkäyksestä.

Kaksi viikkoa sitten tšetšeenitaustainen mies tappoi Pariisin lähellä opettajan kostoksi siitä, että opettaja oli näyttänyt luokassa profeetta Muhammedista tehtyjä pilakuvia.

"Mahdollisuudet eivät ole kaikille samat"

Ranskassa on tehty terroritekoja enemmän kuin muualla Euroopassa. Tutkija Laura Parkkinen arvioi, että osasyynä Ranskan terrori-iskuille on se, että maassa on Euroopan suurin muslimiväestö.

– Ranska on muuttunut viime vuosina yhä enemmän luokkayhteiskunnaksi. Ranska saattaa olla jakautuneempi kuin mikään toinen Euroopan maa. Mahdollisuudet eivät ole samoja kaikille.

– Ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajat integroituivat Ranskassa tosi hyvin yhteiskuntaan, mutta heidän lapsensa eivät ole onnistuneet siinä samalla tavalla. Kaikki on jakautuneempaa.

Macron on populistien paineessa

Laura Parkkinen sanoo, ettei presidentti Emmanuel Macron ole kyennyt populismin ja lähestyvien vaalien paineessa yrittämäänkään eri ihmisryhmien yhdistämistä.

Presidentinvaalit järjestetään Ranskassa vuonna 2022 ja epäsuosittu Macron saa niissä todennäköisesti vastaansa laitaoikeiston Marine Le Penin. Macronin puheet islamismista ja islamin kriisistä ovat raivostuttaneet osan muslimimaailmaa.

Macron on myös puolustanut Charlie Hebdon oikeutta julkaista pilakuvia profeetta Muhammedista.

– Macron olisi voinut asetella sanansa lievemmin, mutta tässä näkyy populismin paine. Taustalla on erittäin paljon poliittista taktikointia. Islam ja poliittinen islam tulevat olemaan suuri teema presidentinvaaleissa.

Ranskassa on viime aikoinakin käyty hyvin kärjekästä keskustelua esimerkiksi musliminaisten huivien käytöstä. Kahtiajako näkyy monin tavoin arjessa.

– Esimerkiksi monissa kaupoissa kaikki halal-tuotteet on piilotettu pois näkyviltä, Laura Parkkinen huomauttaa.

Lue lisää:

Opettajan murha on nostanut esiin jännitteitä myös ranskalaisen yhteiskunnan sisällä

Satiirilehti Charlie Hebdo raivostutti Turkin pilakuvalla Erdoğanista

Pariisissa pommiuhkaus ja ammuslöytö – Ranskan poliisi on varpaillaan maan ajauduttua kiistaan muslimien kanssa

Ranskan ja muslimimaiden jännite kasvaa – Ranska korkeassa hälytystilassa terrorismin vuoksi pyhäinpäivän alla

Ranska yrittää käsittää Samuel Patyn murhaa – miksi opettajan tappaminen sai ranskalaiset sankoin joukoin kadulle?

Korjattu juttuun 2.11. oikea kuva, alkuperäinen esitti Pariisin Notre Damen katedraalia.

Lue seuraavaksi