1. yle.fi
  2. Uutiset

30 miljoonan euron Lempäälä-talo on valmistunut – Katso video, mitä kaikkea 20 000 neliön rakennukseen mahtuu

Yli kahden vuoden urakka on nyt loppusuoralla. Lempäälä-talo avautuu kuntalaisille vuodenvaihteessa.

Lempäälä
Miltä näyttää vastavalmistunut Lempäälä-talo?
Miltä näyttää vastavalmistunut Lempäälä-talo?

Vaikka korona-aika eristäisi kotiin, nyt on mahdollisuus päästä retkelle upouuteen Lempäälä-taloon. Yle Areenasta näet, millaisen monitoimirakennuksen kuntalaiset saavat, kun Lempäälä-talo avautuu yleisölle tammikuussa.

Tupatarkastusta johdattaa kunnanjohtaja Heidi Rämö, joka pääsi itsekin tutustumaan taloon ensimmäistä kertaa nyt perjantaina.

– Tästä tuli parempi, kuin lähtötilanteessa ajateltiin, Rämö kertoo.

Hänen mukaansa ensimmäistä kertaa Suomessa yhdistetään näin laajasti palveluita saman katon alle.

Kuntalaisten arkeen monin tavoin liittyvän rakennuksen katon alta löytyy palveluita aina kirjastosta perheravintolaan. Talon suunnittelussa on toimivuuden ohella panostettu estettömyyteen ja ekologisuuteen.

Rakennuksesta on muun muassa suora kulkuyhteys rautatieaseman itäpuolen laiturialueelle.

Ensimmäinen valmis osa uutta keskustaa

Rakennus on maksanut 33,5 miljoonaa euroa. Rakennuksen hankejohtaja Lari Laakso kehuu projektin pysyneen aikataulussa.

– Tämä on ihan ainutlaatuinen projekti, Laakso kuvailee.

– Olemassaolevan kunnan keskusta puretaan muutamaa suojeltua taloa lukuunottamatta. Tiet, rakennukset kaikki. Ja rakennetaan uudestaan.

Lempäälä-talo on ensimmäinen iso valmistunut kokonaisuus uudistuvassa Lempäälän keskustassa.

– Kun junasta astuu uudelle laiturialuelle, kyllähän sitä tuntee olevansa ihan eri maailmassa kuin muutama vuosi sitten, Laakso toteaa.

Lempäälä-talossa on huomioitu ajanmukaisesti myös tilat kuntalaisten etätyöskentelylle, ja palvelukäytävältä löytyy kaikille vuokrattavia neuvottelutiloja.

Kunnanjohtaja Rämön mukaan tila on suunniteltu niin, että työntekijät tulevat asiakkaan luo tekemään työn. Eikä asiakkaan tarvitse kulkea useassa eri pisteessä, jotta saisi asiansa hoidettua.

– Täällä voi tulla palveluluukulle suoraan kysymään, että kuka voisi auttaa tässä asiassa. Asiakkaan ei tarvitse etukäteen tietää, että keneen on yhteydessä, Rämö kuvailee.

Lempäälä-talon kolmikerroksiseen toimistorakennukseen sijoittuvat myös nykyisten Lempäälän keskustan virastotalojen väki ja seurakunta.

Tilaa talossa onkin yli 20 000 neliömetriä.

Lempäälä-talon ulkotilat eli Erik Ednerin puisto ja tori otetaan käyttöön lauantaina 28. marraskuuta.

Lue seuraavaksi