1. yle.fi
  2. Uutiset

Yökahvila, limukaraoke, paluun tekevät hotellibrunssien kuoharit ja muita uusien ravintolarajoitusten kukkasia

Ravintolatyypeistä tulee varmasti kiistaa, kun ruokapaikkoja rajoitetaan anniskeluravintoloita kevyemmin.

ravintolat
Kaksi henkilö juo olutta ravintolassa.
Alkoholin tarjoilu loppuu marraskuussa koko maassa viimeistään puolilta öin, viidessä maakunnassa jo kymmeneltä.Henrietta Hassinen / Yle

Päiväkahveista on puhuttu iät ja ajat, mutta hallitus toi torstaina kansalaisten ulottuville uudet ravintolakonseptit, yökahvilla käynnin ja karaoken laulamisen yöllä veden voimalla.

Kaljahanat menevät kiinni marraskuussa koko maassa viimeistään puolilta öin. Alkoholin tarjoilun voi aloittaa taas seitsemältä aamulla.

Lieventämällä ravintoloiden aukioloaikojen rajoituksia hallitus mahdollisti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) tiedotustilaisuudessa mainitsemat yökahvilat tai vaikka yökaraoken laulamisen.

Tämä olisi toteutettava monille entisille nuorille tutulla limudiskoperiaatteella.

Ravintola voidaan siis avata epidemian perustasolla olevilla alueilla taas tunnin päästä siitä kun se on suljettu. Asiakkaat voisivat siirtyä karaokebaarista ulos selviämään yhden aikaan yöllä ja sitten jatkettaisiin laulamista kello kahden aikaan limulinjalla.

Kiihtymisvaiheen maakunnissa sama karaokebaari pistettäisiin kiinni kello yhdeltätoista ja avattaisiin taas puolelta öin.

Kahvila voisi olla auki perustason alueella vaikka koko yön, koska ruokapaikkojen aukiolo on vapautettu kokonaan.

En tosin tiedä, aikooko kukaan ravintoloitsija tarttua tähän hallituksen kädenojennukseen. Henkilöstömenot ja muut kulut kun ovat kovemmat yöaikaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Viralliset aukiolojat pistävät pään pyörälle

Ravintolarajoitukset määriteltiin nyt sen mukaan, onko ravintolan pääasiallinen tarkoitus alkoholin vai ruuan tarjoilu.

Alkoholin anniskeluun keskittyviä yökerhoja, baareja ja pubeja koskevat tiukemmat, ruokaravintoloita ja kahviloita kevyemmät rajoitukset.

Suurimmassa osassa maata yökerhot, baarit ja pubit voivat olla sunnuntaista alkaen auki kello 1:een, valomerkki tulee kello 24. Nämä ravintolat voivat olla auki kello 2:n ja 1:n välisenä aikana. Asiakkaita voi ottaa sisään tavallisen määrän.

Sen sijaan kiintymisvaiheessa olevissa Uudenmaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla anniskeluravintoloiden lopetettava alkoholin tarjoilu jo kello 22. Ravintolat pitää laittaa kiinni kello 23. Virallinen aukioloaika on kello 24–23.

Koronan leviämisvaiheessa olevalla Pohjanmaalla anniskelu- ja ruokaravintoloita koskevat samat tiukat määräykset. Pilkku välähtää kello 22, paikat menevät kiinni kello 23.

Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnissa asiakkaiden määrä on vähennetty puoleen normaalista.

Ruokapaikossa useampi kattaus illassa

Uudet rajoitukset hyödyttävät ruokaravintoloita, fine diningista pizzerioihin ja hampurilaispaikkoihin erityisesti epidemian perustasolla olevissa maakunnissa, mutta hieman myös kiihtymisvaiheen maakunnissa.

Suurimmassa osassa maata ruokaravintoloilla ei ole aukiolo- tai asiakasmäärärajoituksia. Alkoholijuomiakin saa puoleen yöhön asti.

Viidellä koronan kiihtymisvaiheen alueella ruokapaikat voivat olla auki kello 24:een, mutta alkoholin tarjoilu pitää lopettaa kahta tuntia ennen sulkemista.

Tämä mahdollistaa fiinimmille ruokaravintoloille useamman kattauksen illassa. Asiakaskin ehtii nauttia ruoan kanssa viinipullon kiireettä loppuun, kunhan muistaa tilata sen ajoissa. Ruokapaikoissa saa olla 75 prosenttia tavallisesta asiakasmäärästä.

Ravintola-alan etujärjestö Mara (siirryt toiseen palveluun)ei tietysti innostunut uusista alueellisista rajoituksista, koska ne iskevät pahasti ravintoloiden parhaaseen rahantekokauteen, pikkujouluaikaan. Toiveissa oli edes tuntia pidemmät anniskeluajat.

Näillä rajoituksilla kuitenkin mennään joulukuun puoliväliin asti.

Kuvassa kasvomaskia käyttävä tarjoilija työskentelee ravintola Vltavassa lokakuussa 2020.
Erityisesti ruokaravintolat hyötyvät kevyemmistä rajoituksista.Silja Viitala / Yle

Yötyöläisille murkinaa bensa-asemilta läpi yön

Rekkamiehet ja muut yötyöläiset saavat lihapiirakkansa ja reissarinsa.

Polttoainetta myyvien huoltoasemien ravintoloiden ja kahviloiden aukioloa ei rajoiteta. Niitä koskevat kuitenkin asiakaspaikkamääräykset.

Myös ulkomaan reittien laivojen ravintolat ja lentojen tarjoilu on vapautettu näistä rajoituksista. Alkoholin tarjoilu loppuu näissäkin paikoissa puolilta öin.

Lentokenttien ravintolat jäivät uupumaan tästä listasta. Lentomatkailu taitaa olla nyt koronan takia niin alamaissa, että moni paikka on sulkenut väliaikaisesti ovensa.

Myös majoituspaikkoja muistettiin lievennyksellä. Hotellien aamiaisbuffeteissa voi taas nauttia kuohuviiniä, kun anniskeluajan aloitusta aikaistettiin kello yhdeksästä seitsemään.

Ravintolatyypeistä tulee rajanvetoa

Hallitus otti käyttöön heti tartuntatautilain sallimat enimmäisrajoitukset anniskelussa, aukioloajoissa ja asiakaspaikoissa.

Näitä olisi ollut mahdollista rajoittaa myös vähemmän. Epidemiatilanteen heiketessä alueellisia määräyksiä olisi sitten voinut kiristää.

Tartuntatautilain pykälän mukaan ravintoloiden asiakasmääriä ja aukioloa voi rajoittaa vain sen verran kuin on välttämätöntä koronan leviämisen estämiseksi. Epidemiatilanteen parantuessa rajoituksia on karsittava viipymättä.

Monessa Euroopan maassa ravintolat on suljettu lähiaikoina kokonaan, mutta Suomessa tämä ei ole kevään tapaan enää mahdollista.

Lain mukaan ravintolat voidaan sulkea aikaisintaan kello 23. Alkoholin tarjoilu loppuu tuntia ennen sulkemista. Anniskeluravintoloiden asiakasmäärää voidaan rajoittaa enintään puoleen, ruokaravintoloiden enintään neljänneksellä.

Jos samassa ravintolassa on päivisin lounasravintola ja illalla vaikka karaokebaari tai tanssiravintola, niitä rajoitetaan ajankohdan toiminnan mukaan. Päivällä rajoitukset ovat kevyemmät ja illalla tiukemmat.

Ravintolatyypeistä käydään varmasti rajanvetoa.

Ravintoloista ei ole olemassa valmista luokittelua, vaan jokainen paikka määrittää itse päätoimintansa. Aluehallintovirasto lopulta valvoo, ettei ravintola kierrä rajoituksia itselleen suosiollisella määrittelyllä.

Asiakkailla on oltava kaikissa ravintoloissa edelleen oma istumapaikka. Myös määräykset hygienian noudattamisesta, turvaväleistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta säilyivät ennallaan.

Ravintolarajoituksille on nyt luotu neliportainen asteikko epidemiatilanteen mukaan.

Toivoa luova uutinen oli se, että tulevaisuudessa ne maakunnat, joissa ei ole yhtään koronatartuntaa voitaisiin vapauttaa rajoituksista kokonaan. Tällä hetkellä tosin ei yhtään maakuntaa, jossa tartuntoja ei olisi.

Voit keskustella aiheesta sunnuntai-iltaan 1.11.2020 kello 23 asti.

Lue lisää:

Uudet ravintolarajoitukset: Viidessä kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnassa yökerhojen ja baarien valomerkki tulee klo 22, paikat kiinni klo 23

Uusia koronatartuntoja oli tänään ennätysmäärä – THL:n mukaan raportoidut tapaukset jakautuvat useille päiville

Suomi on tehnyt koronavilkun maailmanennätyksen, tartuntojen kasvu näyttää taittuneen – Yle seurasi THL:n ja STM:n infon suorana

Lue seuraavaksi