1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Verotiedot

Ilkka Brotheruksella yli 65 miljoonan tulot vuonna 2019 – katso lista yli tuhannesta suurituloisimmasta suomalaisesta

Moni suurituloinen pyysi vuoden 2019 verotietojen poistamista medialle tulevalta listalta. Yle etsi monia puuttuneita nimiä.

Verotiedot
Suomen kolme suurituloisinta 2019: Petri Järvilehto, Jorma Takanen ja Heikki Kyöstilä
Lehtikuva & Yle, kuvankäsittely Samuli Huttunen / Yle

Ilkka Brotherus ylsi viime vuonna yli 65 miljoonan euron tuloihin, käy ilmi tänään julkaistuista verotiedoista. Brotherus ei näy verottajan julkaisemalla suurituloisten listalla mutta hän on suurituloisin heistä suomalaisista, joiden verotietoja on julkisuudessa tänään käsitelty.

Brotherus on omistanut urheiluvälineyhtiö Amer Sportsia, joka myytiin Kiinaan. Lisäksi hän on Sinituotteen hallituksen puheenjohtaja.

Pelialan konkari Petri Järvilehto ylsi reilun 30 miljoonan euron tuloihin. Järvilehto on Seriously Digital Entertainmentin perustaja ja luova johtaja. Järvilehdon tulot olivat valtaosin pääomatuloa. Veroja hän maksoi yli 10 miljoonaa euroa.

Lue myös: Yli 30 miljoonaa tienannut Petri Järvilehto kannattaa verotietojen julkisuutta: "Suomalainen kulttuuri on sitä, että ne käsitellään avoimesti ja suoraselkäisesti"

Hammashoitolaitteita valmistavasta Planmeca-yhtiöstä tunnettu Heikki Kyöstilä tienasi 21,5 miljoonaa euroa viime vuonna.

Sieviläinen pitkän linjan yrittäjä Jorma Takanen tienasi viime vuonna noin 17 miljoonan euroa. Tuloja on tullut muun muassa lukkoyhtiö iLoqin myynnistä (siirryt toiseen palveluun).

Verottaja julkaisi tänään viime vuoden verotiedot. Vuosi sitten eniten tienanneiden listan kärjessä oli peliyhtiö Supercellistä tunnettu Ilkka Paananen.

Yle etsi kymmeniä puuttuvia nimiä suurituloisten listalle

Verottaja lähetti aamulla medialle listan, jossa on listattu ansio- ja pääomatulot ja maksetut verot yli 100 000 euroa viime vuonna ansainneilta suomalaisilta. Yli 4000 henkilöä on kuitenkin pyytänyt tietojensa poistoa tuolta listalta.

Yle on päivän aikana lisännyt tämän jutun listaan listaan yli 80 henkilöä, joiden tulot ylsivät yli miljoonaan euroon viime vuonna, mutta jotka eivät olleet mukana verottajan toimittamalla listalla.

Kaikkien suomalaisten verotiedot ovat julkisia ja nähtävillä verotoimiston kautta.

Osa mediasta protestoi verotietojen julkisuuden kaventamista vastaan. Toisaalta suurista mediataloista Sanoman hallituksessa istuva Rafaela Seppälä tienasi noin 11,5 miljoonaa viime vuonna, ja pyysi tietojensa poistoa Verohallinnon listalta.

Listalta puuttui myös Sanoman merkittävä omistaja Robin Langenskiöld, joka ansaitsi viime vuonna noin 14,7 miljoonaa.

Katso alla olevasta listasta, ketkä olivat viime vuoden tuhat suurituloisinta suomalaista verottajan toimittaman listan ja Ylen keräämien tietojen mukaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös

Tässä ovat viime vuoden maakuntien 30 suurituloisinta – katso taulukosta kärkinimet alueittain

Uusimmat tiedot veropäivästä: Marin pitää suurituloisten nimien poistamista valitettavana, suurten valtionyhtiöiden pomoilla miljoonatulot

Ovatko tulosi sittenkään niin pienet kuin luulet? Vertaa tulojasi muihin, niin tiedät paljonko on paljon

Toimittajalta: Verottaja perkaa pois suurituloisten listalta tuhansia nimiä – miksi Yle selvittää, ketkä listalta katosivat?

Lue seuraavaksi