1. yle.fi
  2. Uutiset

Milloin maski ehkäisee tartunnan? Yksiselitteistä sääntöä ei ole – ja se hämmentää kaupungissa, joka laittoi 600 henkeä karanteeniin

Vantaalaiskoulussa kasvomaskin käytön on tulkittu ehkäisevän korona-altistuksen.

kasvomaskit
Kasvomaskiin pukeutunut nuori.
Vantaa tiedotti eilen liki 600 henkilön asettamisesta karanteeniin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Jos on ollut lähikontaktissa työpaikallaan koronatartunnan saaneen kanssa, pitääkö automaattisesti jäädä töistä pois? Entä jos taudin kantajalla tai altistuneella oli maski päässään?

Vantaa tiedotti eilen liki 600 henkilön asettamisesta karanteeniin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa. Koulujen opettajia on hämmentänyt viranomaisten linjaus siitä, että lähtökohtaisesti altistumista ei katsota tapahtuneeksi, jos opettajalla on ollut töissä maski kasvoillaan. Asiantuntijat kuitenkin kiistelevät maskien suojatehosta edelleen.

Jos opettajalla on maski ollut, katsotaanko, että altistusta ei ole tapahtunut?

– Pääsääntöisesti ei katsota altistuneeksi, mutta arvioidaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti, kertoo Vantaan kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Kirsi Valtonen.

Kokonaisvaltaiseen arvioon vaikuttaa, onko käytössä ollut kangasmaski, kertakäyttömaski vai visiiri, millaista käyttö on ollut ja onko maski ollut potilaalla vai altistuneella. Arvioon vaikuttaa moni muukin asia: esimerkiksi henkilöiden etäisyys, yhdessä vietetty aika sekä mahdolliset yskimiset ja aivastelut.

– Jos esimerkiksi opettaja on puhunut luokan edessä ja luokassa on ollut oppilas, jolla on koronatartunta, katsomme ehdottomasti, ettei opettaja ole altistunut, jos kummalla tahansa on ollut maski päässään, Valtonen kertoo.

Valtonen kertoo opettajien käyttävän maskeja perusasteella melko vähän, ja siksi linjauksella ei ole paljoa merkitystä. Toisen asteen oppilaitoksissa on maskinkäyttösuositus.

TTL: Selkeää ohjeistusta ei ole

Työyhteisöjen maskinkäyttösuositukset antaa Työterveyslaitos (TTL). Sen pääjohtajan Antti Koivulan mukaan ei ole mitään yksiselitteistä sääntöä siitä, milloin maskinkäytön voidaan katsoa ehkäisseen tartunnan. Tulkinta on tartuntatautilääkärien tai työyhteisön omissa käsissä.

– Jos kunnan tartuntatautilääkäri määrää karanteeniin, se on ihan selkeä pakollinen juttu, joka perustuu jäljitysketjuihin, hän sanoo.

Jos puhutaan vapaaehtoisesta karanteenista, johon asetutaan Koronavilkun ilmoituksen tai työkaverilla ilmenneen tartunnan takia, silloin tulkinnanvaraa jää Koivulan mukaan enemmän.

– Kyllä se on paikallinen tulkinta, jossa ollaan kiinni. Ei siihen ole selkeää ohjeistusta, ja se vaihtelee työpaikoittain.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 31. lokakuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Koronatartuntoja ja altistumisia satoja Vantaalla: lähemmäs 600 on pantu karanteeniin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa

Rekolanmäen koulussa 15 koronatartuntaa, karanteenissa 159 ihmistä

Lue seuraavaksi