1. yle.fi
  2. Uutiset

Mona Mannevuon kolumni: Epävirallinen koulukulttuuri jää tutkan alle

Ylevien teorioiden ja koulun arjen välille jää harmaa alue, kirjoittaa Mona Mannevuo.

koulukiusaaminen
Mona Mannevuo
Laura Railamaa / Yle

Muistot peruskoulusta tarttuvat ihmiseen voimakkaasti. Nykykoulun arki on kuitenkin monelle etäistä. Julkiseen keskusteluun sekoittuvatkin omat kokemukset ja mielikuvat.

Eniten tunteita herättää ikuisuusaihe koulukiusaaminen. Tänä syksynä tapetilla ovat olleet kouluväkivalta sekä sosiaalisessa mediassa ilmenevä kiusaaminen.

Kaikkien mielestä kiusaaminen on raukkamaista, mutta keskustelijat vaikuttavat puhuvan toistensa ohi. Lastenpsykiatrit kertovat tunnesäätelystä, vuorovaikutuksesta ja lasten sisäisistä kokemuksista. Kyselyissä vanhemmat toivovat lisää kuria.

Tunnepuheen ja koulukurin välillä vaikuttaa olevan jännite.

Pohdin alkuun jännitteen johtuvan siitä, että olemme melko nopeasti siirtyneet kurin ja järjestyksen yhteiskunnasta tunteiden merkitystä korostavaan yhteiskuntaan.

Löperö selitys jäi silti vaivaamaan, joten tartuin kirjallisuuteen. Otin vaistomaisesti käteeni entisen opettajani Aino Kontulan kirjoittamat teokset, jotka tarkastelevat puolifiktiivisesti Raisiossa sijaitsevan Vaisaaren yläkoulun arkea.

Suomen suurin, liki tuhannen oppilaan koulu ei ole ikkuna kaikkiin yläkouluihin. Kontula kuvaa Vaisaaren yläastetta häiriintyneeksi suureksi karhuksi. Lentokoneesta koulu näyttää ameebalta. Näissä olosuhteissa opettaminen on myös joukkojenhallintaa.

Vaisaaren koulu on mainettaan parempi, mutta herttainen kyläkoulu se ei ole.

Kiusaamista tuntuu olevan vaikea kitkeä. Kenties se johtuu siitä, että aikuisten viralliset säännöt ja suositukset eivät tavoita koulun epävirallista kulttuuria. 

Kontulan teokset läpäisee ristiriita ylevän teorian ja arkisen koulutyön välillä. Kärjekkäimmin se ilmenee teoksessa Herra Rehtori (siirryt toiseen palveluun). Teoksen minäkertoja on tulisieluisena kunnollisten kansalaisten kasvattajana tunnettu (siirryt toiseen palveluun) Antti Tuominen. Rehtori esiintyy teoksessa nimellään vaikka tarina on osin fiktiivinen.

Teos on näkökulma peruskoulujärjestelmän perustamisen jälkeiseen aikaan 1970- ja 80-luvuille. Auktoriteetista käytiin jatkuvaa kamppailua, joten rehtori on toistuvalla törmäyskurssilla vanhempien, lääninhallituksen ja psykologien kanssa.

Kiistat koskivat sitä, kuka koulussa määrää.

Tuomisen persoonallisissa opeissa kuri ja itsekuri ovat suomen kielen ryhdikkäimmät sanat. Rehtorin mukaan sielutieteilijät eivät ymmärrä vastuun päälle, sillä he eivät kanna sitä.

Kiistoja herätti etenkin rehtorin kasvatustyyli. Siihen kuuluivat aamuvarhain alkaneet tukiopetukset. Suosittuja opetusaiheita olivat ilkivallan taloudelliset seuraamukset, kohteliaat käytöstavat ja kotitehtävien merkitys tulevaisuudelle.

Kontula korostaa, että rehtorin luunappien takana oli rakkaus oppilaita kohtaan.

En kaipaa kouluihin armeijakuria, oppilaiden seisottamista tai saarnoja keskusradiossa. Lukiessani tarinoita koulukiusaamisesta Tuomisen opit saivat minut silti mietteliääksi.

Herra Rehtorin kiivaasta vastustuksesta huolimatta tunnepuheella on ollut suuri vaikutus nykykouluun. Kiusaamisen on todettu vähentyneen tunne- ja vuorovaikutusta korostavien mallien avulla (siirryt toiseen palveluun). Ne toimivat etenkin silloin, kun kyse on huonosta ilmapiiristä tai pienistä kiistoista.

Sen sijaan vakavien ongelmien ratkaisemiseen erilaisista malleista ei ole ollut aina apua. Jopa ylistettyä Kiva koulu -ohjelmaa on moitittu siitä, että selvittelykeskusteluissa vastuu siirtyy liiaksi lapsille itselleen. Pahimmassa tapauksessa kiusattu jää yksin alakynteen.

Ohjelman kehittäjä Christina Salmivalli korostaa, että vastuun siirtäminen lapsille ei ole ohjelman tavoite. Tutkijat eivät voi valvoa sitä, miten ohjelmaa kouluissa käytetään.

Teorian ja käytännön välille jää siis jälleen kerran harmaa alue.

Kiusaamista tuntuu olevan vaikea kitkeä. Kenties se johtuu siitä, että aikuisten viralliset säännöt ja suositukset eivät tavoita koulun epävirallista kulttuuria.

Sellaista haavia on vaikea keksiä, jolla saisi kiinni kaiken tutkan alla tapahtuvan.

Epävirallista koulua ovat kuvanneet esimerkiksi Tommi Hoikkala ja Petri Paju teoksessa Apina pulpetissa. Tutkijat viettivät vuoden ysiluokalla tullen siihen tulokseen, että yläkoululaiset pelkäävät ryhmän ulkopuolelle jäämistä, mutta he ovat myös taitavia vallankäyttäjiä.

Tarvittaessa he osaavat peluuttaa jopa opettajia toisiaan vastaan.

Vielä minun aikanani koulukulttuurin epävirallisiin sääntöihin kuului omertà eli vaikenemisen laki.

Ehkä tiukka rehtori Tuominen yritti rikkoa epävirallisen koulun valtasuhteita pelotusvaikutuksella. Sosiaalisia verkostoja on kuitenkin vaikea hajottaa ylhäältä.

Vielä minun aikanani koulukulttuurin epävirallisiin sääntöihin kuului omertà eli vaikenemisen laki. Yläkoululaiset eivät mielellään kertoneet toistensa tekemisistä aikuisille.

Mikäli maailma ei ole oleellisesti muuttunut, vuorovaikutusta korostavista teorioista saattaa olla vaikea löytää ratkaisua kiusaamiseen.

Mona Mannevuo

Kirjoittaja (siirryt toiseen palveluun) on Turun yliopiston tutkija. Hän seuraa koulukeskusteluja uteliaana alakoululaisen vanhempana, mutta jättää peruskoulun kehittämisideat opettajille. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.

Kirjallisuutta:

Tommi Hoikkala & Petri Paju (2013): Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys. Gaudeamus

Aino Kontula (2006): Rexi on homo ja opettajat hullui. Opettajan päiväkirja. Gummerus

Aino Kontula (2009): Herra Rehtori. Gummerus

Kolumnista voi keskustella 11.11. klo 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi