1. yle.fi
  2. Uutiset

Nurmon uusi yleiskaava jaettiin kahtia – ABC-huoltoasemaa vastustavia maataloustuottajia kuullaan uudestaan

Nurmon entisen kuntakeskuksen alueelle ollaan mahdollistamassa uutta kerrostaloasumista ja kaupan suuryksikön rakentamista.

Nurmo
ABC-ravintolan kyltti
Maataloustuottajat pelkäävät, että lähistölle perustettava huoltoasema vaarantaisi jatkossa ympäristöluvan saamisen. (kuvituskuva)Yle/Kuningaskuluttaja

Seinäjoen kaupunki vie eteenpäin Nurmon uusia kaavoja entisessä kuntakeskustassa ja maatalousalueella Keski-Nurmon suunnalla.

Yleiskaava on jaettu kahtia, koska maataloustuottajat vastustavat kaupungin suunnitelmia Keski-Nurmossa. Kaava mahdollistaisi ABC-huoltoaseman rakentamisen. Muun muassa sikala- ja kanalayrittäjät pelkäävät huoltoaseman haittaavan jatkossa ympäristöluvan saamista toimintansa laajentamiselle.

Kaupunki aikoo jatkaa tuottajien kuulemista.

Sen sijaan Nurmon entisen kuntakeskuksen kaavaa ollaan viemässä eteenpäin. Se mahdollistaa esimerkiksi uusien kerrostalojen rakentamisen ja ison ruokakaupan tai erikoistavarakaupan perustamisen alueelle.

Myös entisen kuntakeskuksen kaavasta tehtiin muistutuksia, joihin kaupunginhallitus ottaa kantaa kokouksessan maanantaina.

Lue seuraavaksi