1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampere

Tampereen konservatoriossa todettu koronatapaus, myös Talvitien päiväkodissa Tampereen Härmälässä altistuminen

Loppuviikon aikana Pirkanmaalla on kerrottu useista karanteeneista kouluissa ja päiväkodeissa.

Tampere
Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Tampereen konservatoriossa on todettu koronatapaus. Konservatorion hallintopäällikkö Lauri Rantala kertoo, että tartunta tuli konservatorion tietoon eilen torstaina.

– Yksittäinen sairastunut henkilö on ollut meidän tiloissamme yhdessä rajatun joukon kanssa kontaktissa. Kontaktit on pystytty jäljittämään ja saatu kiinni. Tilat, joissa sairastunut on ollut, on erityissiivottu, Rantala sanoo.

Rantalan mukaan karanteeniin asetettuja on kourallinen.

Korona-altistuksia nyt kouluissa ja päiväkodeissa

Myös Talvitien päiväkodissa Tampereen Härmälässä on todettu korona-altistuminen.

Päiväkodin johtajan Päivi Rautiolan mukaan karanteeniin asetettuja on parikymmentä.

Konservatorion ja päiväkodin tartunnoista kertoi ensimmäisenä Aamulehti. (siirryt toiseen palveluun)

Loppuviikon aikana Pirkanmaalla on kerrottu useista karanteeneista kouluissa ja päiväkodeissa. Tänään on uutisoitu koronatartunnoista myös Pirkkalassa ja Nokialla.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pirkanmaalla: nuoret pääsevät harrastamaan, tartuntoja jumpparyhmissä ja asunnottomilla, virus levinnyt jopa rappukäytävissä

Suupanniityn koulussa Pirkkalassa koronatapaus: 50 karanteeniin

Korona-altistumisia Harjuniityn koulussa Nokialla – jo kolmas koulu tai päiväkoti, jossa jouduttu turvautumaan karanteeneihin

Lue seuraavaksi