1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. USA:n vaalit 2020

Vaneria ikkunoiden suojaksi, tunnelma kireänä – Keskustele chatissa Ylen Yhdysvalloissa olevien toimittajien kanssa tänään kello 19 alkaen

Chattiin osallistuvat Jenny Matikainen Floridasta ja Mika Hentunen pääkaupungista Washingtonista.

USA:n vaalit 2020
Jenny Matikainen ja Mika Hentunen
Jenny Matikainen ja Mika HentunenLaura Hyyti / Yle , Hans-Peter Dhuy / Yle

Vaneria näyteikkunoiden eteen, lisää turvallisuushenkilökuntaa paikalle.

Muun muassa useat kauppaketjut ympäri Yhdysvaltoja varautuvat mahdolliseen väkivaltaan huomenna tiistaina käytävien presidentinvaalien takia. Esimerkiksi Gucci, H&M (siirryt toiseen palveluun) ja noin 350 tavarataloa omistava Nordstrom (siirryt toiseen palveluun) ovat suojanneet kauppojaan.

Tunnelma on erityisen kireä pääkaupungissa Washingtonissa, kertoo Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Minkälaista Yhdysvalloissa on juuri nyt, kun maassa valmistaudutaan äänestyspäivään monella tapaa poikkeuksellisissa olosuhteissa?

Voit keskustella aiheesta chatissa tänä iltana Yhdysvalloissa olevien Ylen toimittajien kanssa. Chattiin osallistuu Hentusen lisäksi ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen. Hän on parhaillaan Floridassa, joka on yksi presidenttikisan ratkaisevista vaa'ankieliosavaltioista.

Hentunen on tarkkaillut Yhdysvaltain kehitystä kirjeenvaihtajana jo useita vuosia. Matikainen on perehtynyt presidenttikisaan muun muassa Mistä maailma puhuu -podcastsarjassa.

lllan chattikeskustelu halutaan pitää rakentavana, ja siksi viestit esimoderoidaan. Nostamme hyviä yleisökysymyksiä kirjeenvaihtajien vastattavaksi.

Tervetuloa mukaan!

Lue seuraavaksi