1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tappo

Tältä näyttää Vallilassa nyt: muistokynttilät loistavat Päijänteentie 19 kohdalla viikonloppuna kuolleen nuoren miehen muistoksi

16- ja 14-vuotiaita kolmea poikaa epäillään noin parikymppisen miehen taposta lauantaiyönä Helsingin Vallilassa.

tappo
Muistokynttilät Päijänteentie 19 edustalla
Kymmenkunta muistokynttilää sekä yksinäinen tummanpunainen ruusu oli aseteltu maanantaina 2. marraskuuta 2020 Päijänteentie 19 nurkalle, jossa epäilty tappo tapahtui.Pekka Tynell / Yle

Kymmenkunta kynttilää loistaa Vallilassa lauantaina puukotetun ja vammoihinsa myöhemmin sairaalassa kuolleen nuoren miehen muistoksi.

Muistokynttilät Päijänteentie 19 edustalla 2. marraskuuta 2020.
Syyttäjän mukaan taposta epäillyt 14- ja 16-vuotiaat ovat liikkuneet ennen tapahtumaa Vallilan alueella viiden hengen seurueessa.Pekka Tynell / Yle

Poliisi tutkii lauantain tapahtumia tappona. Hätäkeskus sai aamuyöllä noin kello yhden aikaan ilmoituksia puukotuksesta Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteyksessä olevan Alepan edustalta.

Muistokynttilät on kuitenkin tuotu Alepan sijaan osoitteeseen Päijänteenkatu 19, talon nurkalle. Tämä osoite sijaitsee melkolailla vastapäätä Vallilan Alepaa.

Muistokynttilät Päijänteentie 19 edustalla
Pekka Tynell / Yle

Kun poliisi saapui lauantaina aamuyöstä paikalle, olivat tekijät jo poistuneet. Paikalta löytyi loukkaantuneena vuonna 2001 syntynyt mies. Hänet toimitettiin kiireellisesti sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa myöhemmin aamuyöllä.

Teosta epäillään tällä hetkellä kolmea poikaa, jotka ovat 16- ja 14-vuotiaita. Poliisi tavoitti lauantaina kaksi epäiltyä, toinen heistä on pidätettynä.

Poliisi on kuitenkin pyytänyt havaintoja viiden hengen seurueesta, jossa epäillyt ovat liikkuneet ennen tapahtumaa Vallilan alueella. Seurueeseen on kuulunut myös kaksi tyttöä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista liittyen seurueeseen tai tapahtumiin sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi